Aivotreeniä

Sisäkorvaistutteiden saamista kuvataan usein ”ihmeeksi” tai ”lahjaksi”. Sellaiselta se varmaan tuntuukin sisäkorvaistutteiden avulla kuulokykyiseksi kasvavan kuuron lapsen vanhemmista. Heille, jotka taas ovat aiemmin kuulleet luonnollisesti ja sitten kokeneet kuulonaleneman, matka takaisin kuulevaksi voi näyttäytyä erilaisena.

Hiljaisuuden rikkominen

Täydellisen hiljaisuuden jälkeen on uskomaton henkinen helpotus kuulla jälleen, ja tietää, että sisäkorvaistutteet toimivat ja aivoihisi välittyy jälleen ääniä. Joillekin sisäkorvaistutteen saajille seurauksena on kuitenkin pettymys, kun he havaitsevat, että se mitä he kuulevat, ei vastaakaan niitä samoja luonnollisesti kuultuja ääniä, jotka olivat aiemmin niin tuttuja ja helppoja ymmärtää. Kuuleminen on kaikille erilainen kokemus, mutta ihmiset sanovat usein, että istutteen kautta kuultuna äänet kuulostavat robottimaiselta, digitaaliselta, mekaaniselta, keinotekoiselta ja jopa mikkihiirimäiseltä! He eivät myös enää muistaneet, kuinka meluisalta maailma kuulostaa – ympärillä on samaan aikaan kymmeniä erilaisia hämmentäviä ja sekavia ääniä, jotka kääntävät heidän huomionsa pois niistä asioista, joita he haluaisivat kuulla.

Olisi helppoa ajatella, että ratkaisuna on vain säätää puheprosessoria. Uudelleen kuulemaan oppiminen muistuttaa kuitenkin enemmän tilannetta, jossa vauva tai pieni lapsi oppii kuulemaan ja ymmärtämään ensimmäistä kertaa. Aivosi tarvitsevat kokemusta mukautuakseen kuulemaan vastaanottamiaan ”ääniviestejä” ja oppiakseen, mitä ne tarkoittavat. Jos olet kuullut luonnollisesti aiemmin, aivosi tarvitsevat aikaa muistaakseen, miltä puheääni, linnunlaulu, musiikki ja muut äänet kuulostivat ja oppiakseen, että ne ovat niitä samoja ääniä, joita kuulet taas.

Tarvitaan aikaa

Kuuleminen voi olla väsyttävää ja joku ääni saattaa vaatia useamman kuulemiskerran, ennen kuin aivosi sopeutuvat. Sinun on kuunneltava puheprosessorillasi sinnikkäästi, jotta aivosi vähitellen mukautuisivat ja muistaisivat. Ajan kanssa näin tapahtuu, mutta kyseessä on uusi taito, joka on opittava, ja mitä enemmän harjoittelet, sitä nopeammin hallitset taidon.

Etsi omat tapasi kuunnella

Aloita kuuntelemalla yksinkertaisia ja tuttuja ääniä sellaisissa paikoissa, joissa ei ole häiritsevää taustamelua. Rentoudu ja keskity siihen, mitä voit kuulla ja ymmärtää, ja kuuntele tarvittaessa useaan kertaan. Selvitä prosessin toiminta perheellesi ja ystävillesi, jotta he voivat auttaa toistamalla asioita sinulle. Näin opit kuulemaan hienovaraisia eroavaisuuksia samankaltaisissa sanoissa.

Samalla tavalla voit jälleen oppia nauttimaan musiikin kuuntelusta. Kuulonalenemasta kärsivät, ja erityisesti toispuoleisesti kuulevat, menettävät usein musiikin hienostuneita nyansseja tai rakenteellisia asioita. Tässäkin on hyvä aloittaa yksinkertaisista, tutuista ja melodisista kappaleista. Aina, kun kuuntelet musiikkia, kuulet enemmän ja vähitellen aivosi tuntuvat täydentävän puuttuvat palaset sitä mukaa, kun ne sopeutuvat ja oppivat, mitä uudet äänisignaalit tarkoittavat. Muistosi siitä, millä tavalla esimerkiksi kitara kuulostaa erilaiselta kuin piano, palaa vähitellen, kun kuuntelet musiikkia useammin. Monet myös kokevat, että musiikin kuunteleminen auttaa heitä kehittämään kykyään ymmärtää puhetta.

Haluatko saada lisää tietoa?

Jos haluat lukea muiden kuulonalenemasta kärsivien ja jälleen sisäkorvaistutteilla kuulemaan oppineiden kirjoittamia tarinoita, suosittelemme lukemaan Katherine Boultonin kirjan ”Shouting Won’t Help” ja Bella Bathurstin kirjan ”Sound: Stories of Hearing Lost and Found”. Cochlearin työntekijä Kate on myös kirjoittanut koskettavasti siitä, miten hän opetteli kuulemaan saatuaan ensimmäisen sisäkorvaistutteensa vuonna 2009, ja siitä, miten hänen oli opittava kuulemaan molemminpuoleisesti saatuaan toisen istutteen vuonna 2016.

Katen tarina

Tunteellinen matka bilateraalisilla istutteilla kuulemiseen. Lue Katen tarina Cochlear Stories -blogista (englanninkielinen).

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.