Ammattimuusikon vinkit musiikista nauttimiseen

Massimon huippuvinkit kuntoutukseen ja musiikin kuunteluun

Kun olet ammattimuusikko, kuulonalenema voi tuntua lamauttavalta, mutta sisäkorvaistutekäyttäjä Massimo Tonson Latourille se oli vasta alku uudelle seikkailulle – nyt hän auttaa muita käyttäjiä, jotka myös ovat muusikoita, löytämään musiikin uudelleen.

”Musiikin voimalla ei ole rajoja, ei vain muusikoille vaan myös musiikin harrastajille, kun otetaan huomioon sen myönteiset vaikutukset elämässämme”, sanoo Massimo.

”On todistettu, että sävelkorvan harjoittaminen musiikissa parantaa myös kykyjämme päivittäisessä puheympäristössä ja auttaa istutekäyttäjää kuuntelemaan ja nauttimaan paitsi musiikista myös täysipainoisesta ja hyvästä sosiaalisesta elämästä ”, hän sanoo.

Massimo on keikkaillut ammattimuusikkona jo vuosia ja suorittanut sähkökitaran ja klassisen kitaran viralliset tutkinnot.

Mutta kun Massimo menetti kuulonsa Menieren taudin takia, onnistuneesta sisäkorvaistutteen saamisesta huolimatta hänen maailmansa kääntyi ylösalaisin. ”Menetin täysin kyvyn erottaa sävelkorkeuksia oikein, enkä tunnistanut edes musiikkia, jota olin soittanut yli 40 vuotta, muiden muusikoiden musiikista puhumattakaan.”

Massimo ei jäänyt toimettomaksi, vaan ”panostamalla kuntoutukseen pystyin taas hahmottamaan oikein musiikkia, sen melodioita ja äänien monitahoisuutta.”

Massimo kuvailee menestystään kertomalla, mitä hän omien tutkimustensa kautta oppi kuulosta ja miten aivoissa on ”valtava musiikillisten äänien, taajuuksien ja oikeiden äänenkorkeuksien kirjasto.” ”Olen saanut takaisin kykyni erottaa äänenkorkeuksia oikein, kyvyn, jonka olin menettänyt kokonaan.”

Periksiantamaton kitaristi loi online-ohjelman nimeltä Playing Music After Deafness, jossa käytetään tekniikoita, jotka hän kehitti auttaakseen muita löytämään musiikin uudelleen.

”Ympäri maailmaa on paljon muusikoita, jotka ovat menettäneet kuulonsa ja luopuneet musiikista kokonaan tietämättä, että sisäkorvaistute voisi tarjota heille mahdollisuuden jatkaa elämäänsä musiikin parissa, vaikka varmasti tietyin rajoituksin, mutta ei ilman todellisia palkintoja.”

Seuraavassa ovat Massimon vinkit musiikista nauttimiseen

Käytä musiikin kuunteluun laadukkaita laitteita

Käytä laadukasta stereosoitinta sekä laadukkaita monitoreja ja kaiuttimia. Aloita hyvin pienillä äänenvoimakkuuksilla, vähennä bassotaajuuksia ja voimista keskirekisterin ääniä ja diskantteja.

”Sisäkorvaistutteiden käyttäjät voivat yleisesti ottaen olla herkkiä koville äänille, joten ratkaisu on hyvin rauhallinen melodinen musiikki. Paras tapa on käyttää laadukkaita mediasoittimia ja erittäin hyviä kaiuttimia ja hallita yhdistelmää vähentämällä matalia taajuuksia ja lisäämällä keskitaajuuksia ja korkeita taajuuksia.”

Kuuntele tuttua musiikkia ja kappaleita

Kuuntele musiikkia ja lauluja, joiden sanat tunnet, sillä se auttaa aivojasi tunnistamaan ja käsittelemään ääniä.

”Kuuntelijoita voi auttaa, jos he tuntevat laulun melodian tai sanat. Tällöin aivot voivat hyödyntää aiemmin tallentamaansa musiikkitietoa.”

Pidä kirjaa kuuntelusaavutuksistasi

”Pidä kuuntelukerrat lyhyinä – ota aikaa ja kirjaa ne ylös. Kirjoita ylös kappaleen nimi sekä käyttämäsi basso-, diskantti- ja keskirekisteriäänet. Jatka kuuntelemista, ja kun olet tyytyväinen, vaikeuta tehtävää laajentamalla äänialuetta, jotta aivot saavat sopeutua hellävaraisesti.”

Harjoittele

Harjoittele päivittäin ja lepää harjoitusten välillä, mutta aivojen haastamiseksi yritä harjoitella kolme kertaa päivässä.

”Älä koskaan lannistu ensimmäisistä tuloksista, koska parannusten aikaansaamiseksi asiaan on sitouduttava kunnolla ja tarvittavat muutokset ja tarvittava työ on tehtävä. Lyhyesti sanottuna vähäisellä vaivannäöllä saa vain heikkoja tuloksia.”

Haasta itsesi

Kun olet päässyt hyviin tuloksiin, nostaa rimaa korkeammalle esimerkiksi kuuntelemalla radiota autossa, ajamisen ja liikenteen aiheuttaman melun ympäröimänä.

”On tärkeää pyrkiä hyviin tuloksiin omat rajoitukset huomioon ottaen ja mennä sen jälkeen vähitellen oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.”

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.