”Ei ole mitään parempaa kuin maaliviivan ylittäminen.”

Miten aktiivisuus voi auttaa saavuttamaan suuremmat tavoitteet

Anna on neljästä lapsesta nuorin, ja hän varttui urheilullisessa perheessä, jonka lomiin kuului sekä 5 km:n lasten juoksut että triathlonit, mitkä pitivät hänet hyvässä kunnossa muita rakkaita lajeja, koripalloa ja jalkapalloa, varten. Yliopistossa Anna juoksi ensimmäisen maratoninsa isoveljiensä kanssa, ja hän on jatkanut kilpailemista triathloneilla ja Ironman-kisassa parikymppisenä.

”En ole koskaan antanut kuulonalenemani estää minua kilpailemasta”, sanoo Anna, jolla on synnynnäinen vaikea kuulonalenema ja nyt molemminpuoliset sisäkorvaistutteet. ”Aktiivisuus saa minut lähtemään ulos, ja se motivoi saavuttamaan suurempia tavoitteita”.

Ennen päivittämistä CochlearTM Nucleus® 6- ja 7 -puheprosessoreihin Anna ei pystynyt kuulemaan kilpa- tai vapaa-ajan uinnin aikana. Hänen oli selitettävä kuulonalenemansa triathlon-kisan järjestäjille ja perusteltava, miksi hän tarvitsi perheen apua uimaosuudella.

”Äitini piti puheprosessoreitani, kun olin vedessä, ja siirtyi sitten sovittuun kohtaan uimareitin loppuun, josta löysin hänet ja kykenin laittamaan prosessorit takaisin”, Anna kertoo. Äidin apu ei aina ollut saatavilla, ja Anna muistaa kerran, jolloin joku siirsi puheprosessorit noutopisteestä saaden aikaan ”välitöntä paniikkia” ja viiveen kisassa, kun prosessoreita etsittiin.

Nyt Annan Nucleus 6- ja 7 -puheprosessoreissa on vedenpitävät Aqua -silikonisuojat, joten Annan ei enää tarvitse poistaa laitteita tai tukeutua huulilta lukemiseen ja ilmeisiin uinnin aikana.

Aqua on antanut Annalle mahdollisuuden kuulla suunta- ja muut ohjeet vedessä triathlonin alkaessa, mikä on hänen mukaansa ollut ”superhyödyllistä”.

”Veden ääni oli ainut ääni, jota en ollut kuullut 24 vuoteen” kertoo Anna. ”Nautin siitä, että voin kuulla ihmisten hurraahuudot, muiden uimareiden kannustuksen ja että tunnen turvallisuutta. Aqua mahdollistaa veneiden, vesiskoottereiden ja ihmisten kuulemisen uinnin aikana.”

Molemminpuoliset sisäkorvaistutteet ovat myös lisänneet Annan turvallisuutta juoksun ja pyöräilyn aikana, sillä hän kuulee takaa lähestyvän auton, auton äänitorven antaman varoituksen tai jonkun läsnäolon.

Anna odottaa innolla hänen 26-vuotiasta implanttiaan tukevan Nucleus 6 -puheprosessorinsa päivittämistä. Molemminpuolisen Nucleus 7 -puheprosessorin ansiosta hän voi suoratoistaa ääntä suoraan molempiin korviin ilman lisävarusteiden tarvetta.

”Bluetooth-teknologia todella kiehtoi minua – se on tehnyt musiikin kuuntelemisesta niin helppoa”, sanoo Anna Nucleus 7 -puheprosessoristaan. ”Johtoja, kaapeleita tai puhelinlisälaitteita ei ole, joten voin ottaa treenisoittolistan käyttöön, laittaa puhelimeni pois ja ryhtyä harjoittelemaan.”

Nucleus 7 -puheprosessoria voidaan hallita Nucleus Smart -sovelluksen avulla, joten Anna pystyy ”säätämään asetuksia, äänenvoimakkuutta ja ohjelmia [omasta] puhelimesta ilman lisäkauko-ohjaimia”.

Anna ja Remy

Kun Anna ei harjoittele kilpailuja varten, hän nauttii patikoimisesta ja kävelylenkeistä Remy-koiransa seurassa, luonnon ääniä kuunnellen, kaukana meluisasta kaupungista.

”Poluilla minut valtaa rauhan tunne ollessani ulkona puut ympärilläni”, Anna sanoo. ”Puheprosessorini antavat minulle mahdollisuuden nauttia kenkien alla kahisevista lehdistä syksyllä, lempeästi puhaltavan tuulen äänestä ja lintujen laulusta.”

Annalla on ollut aina sisäkorvaistute, ja hän uskoo vakaasti, ettei kuulonaleneman tulisi antaa estää ketään saavuttamasta omia tavoitteitaan. Hänellä on joitakin neuvoja, joiden avulla vanhemmat ja opettajat voivat auttaa kuulonalenemasta kärsiviä lapsia saavuttamaan unelmansa. Lue lisää: Viisi tapaa auttaa lasta saavuttamaan parhaansa.

”Kokonaisvaltainen terveyteni ja hyvinvointini ovat minulle hyvin tärkeitä, ja niiden avulla pysyn aktiivisena ja jatkan itseni haastamista”, Anna sanoo. Anna yrittää olla vahvempi ja nopeampi kisojen maailmassa, mutta siviilissä hän valmistuu pian erityisopetuksen tohtoriksi.

”Joskus kaikki tuntuu ylivoimaiselta, mutta kyse on vain hetkellisistä vaikeuksista, ja pystyn saavuttamaan tavoitteeni kärsivällisyyden ja omistautumisen voimin”, sanoo Anna, joka vertaa näitä haasteita sisäkorvaistutteella kuulemisen oppimisen haasteeseen.

”Siihen tarvitaan aikaa, kärsivällisyyttä ja omistautumista”, hän sanoo. ”Loppujen lopuksi on palkitsevaa katsoa taaksepäin koviin aikoihin ja miettiä, miten olen kasvanut, mitä olen oppinut ja löytää uusi haaste.”

_____

Cochlear Nucleus 6- ja 7 -puheprosessorien pölyn- ja vedenpitävyysluokitus yhdessä Aqua -suojan ja Aqua -kelan kanssa on kansainvälisen IEC60529-standardin mukaisesti IP68, kun niitä käytetään Cochlearin ladattavan vakioakkumoduulin tai Cochlearin kompaktin ladattavan akkumoduulin kanssa. Katso lisätietoja asiaankuuluvasta käyttäjän oppaasta.

Cochlear Nucleus 7 -puheprosessori on yhteensopiva Apple- ja Android-laitteiden kanssa. Cochlear Nucleus Smart -sovellus on saatavana App Storesta ja Google Play -kaupasta. Lisätietoja yhteensopivuudesta saat osoitteesta www.cochlear.com/compatibility.

Bluetooth®-sanamerkki ja -logot ovat Bluetooth SIG, Inc. -yhtiön omistamia rekisteröityjä tavaramerkkejä, ja Cochlear Limited käyttää kyseisiä merkkejä yhtiön myöntämällä lisenssillä.

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.