Inspiraatiota sukupolvesta toiseen

Professori Graeme Clarkin lapsena saama inspiraatio yhdistää koko Cochlear Family -perhettä

Graeme Clark oli nuori poika asettaessaan elämälleen tavoitteen: hän haluaisi auttaa ihmisiä kuulemaan. Hänen inspiraationsa lähteenä oli hänen isänsä kamppailu kuulonaleneman kanssa. Juhlistaaksemme hänen 85. syntymäpäiväänsä jaamme hänen inspiroivan visionsa ja kerromme, kuinka se on yhdistänyt Cochlear Family -perhettä vuosikymmenten ajan.

Innostunut, omistautunut ja sitoutunut

Graemen kasvaessa hänen isänsä kamppaili kuulonaleneman kanssa. Isä toimi apteekkarina pienessä kaupungissa Sydneyn lähellä, ja asiakkaat tulivat usein pyytämään neuvoja terveysasioissa. Kuulemisvaikeudet aiheuttivat turhautumista. Tämä innosti Graemea etsimään uutta tapaa kuulonaleneman hoitoon. Siitä tuli hänen uransa – hän halusi auttaa muita isänsä innoittamana.

”Näin, kuinka isäni olisi halunnut kommunikoida muiden kanssa paremmin, ja vannoin tekeväni siitä mahdollista”, professori Clark sanoo.

Valmistuttuaan lääkäriksi ja tutkittuaan kuuloa vuosia Graeme kokosi tiimin älykkäistä ja sitoutuneista tutkijoista. Hänen innostuksensa oli tarttuvaa, ja tiimi pyrki kohti yhteistä tavoitetta, jonka innoittajana oli Graemen pyrkimys auttaa isänsä kaltaisia ihmisiä.

Kaikki eivät olleet luottavaisia

Useimmat lääkärit eivät uskoneet, että professori Clarkin keksintö voisi menestyä.

”Aluksi potilaita ei kuulunut, koska heille sanottiin, että Clarken luokse meneminen ei kannattaisi”, hän muistelee.

Sitten Rod Saunders tuli. Rod oli menettänyt kuulonsa autokolarin jälkeen eikä pystynyt kommunikoimaan vaimon, lasten ja ystävien kanssa. Kuultuaan, että professori Clarkin uudenlaiseen hoitoon etsittiin vapaaehtoisia, Rod tarttui tilaisuuteen. ”Pystyisin jälleen kuulemaan.”

1978: Maailman ensimmäisen monikanavaisen sisäkorvaistutteen saaja Rod Saunders ja professori Graeme Clark.

Siispä vuonna 1978 Rod Saundersista tuli maailman ensimmäinen monikanavaisen sisäkorvaistutteen saaja. Kuukausien kuluttua leikkauksesta Rod pystyi jälleen kuulemaan. Se vaati kovaa, pitkäkestoista työtä, mutta hän pystyi taas nauttimaan elämästä ja keskusteluista läheistensä kanssa.

Rod Saunders teki kovasti töitä kuullakseen jälleen sisäkorvaistutteen avulla

Yhteys vahvistuu vuosikymmenten kuluessa

Tätä nykyä Cochlear™ on auttanut ihmisiä kuulemaan yli 600 000 istutteella. He muodostavat miljoonien ihmisten maailmanlaajuisen yhteisön, johon lukeutuvat muun muassa perheet, ystävät, kollegat ja opettajat. Ja vaikka vuosikymmeniä onkin kulunut, Graeme Clarkin lapsuus yhdistää edelleen koko yhteisöä.

Saatat muistaa Beatrizin, brasilialaisen 18-vuotiaan sisäkorvaistutteen saajan, jonka tarina kerrottiin aiemmassa Cochlear Family News -julkaisussa. Beatriz sai istutteen kolmivuotiaana ja sanoo, että ”äänet herättävät maailman henkiin, maailma täyttyy ilosta, ja se tekee minut erittäin onnelliseksi ja tunnen olevani osa tätä kaikkea.” Intohimonsa ja kokemuksensa ansiosta Beatriz on yksi monista, joita istute on innoittanut elämään täyttä elämää.

2020: Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Beatrizin elämä on edelleen täynnä mahdollisuuksia.

Graeme Clarkin inspiroiva tarina on muovannut meitä kaikkia ja tavoitettamme: se on Cochlearin toiminnan pohja. Neljäkymmentä vuotta ensimmäisen menestystarinan jälkeen juhlistamme satojen tuhansien ihmisten yhteyttä ympäri maailman joka ikinen päivä.

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.