”Kuulen paljon paremmin kahdella sisäkorvaistutteella”

Tina kertoo ”merkittävästi paremmasta äänestä”, kun molemmissa korvissa on Cochlear™ Nucleus® Kanso® 2 -puheprosessori

Tina sai äskettäin toisen sisäkorvaistutteensa ja valitsi CochlearTM Nucleus® Kanso® 2 -puheprosessorin molempiin korviinsa, ja nyt hänen elämässään on ”niin paljon enemmän positiivisia kokemuksia”.

Ruotsin maaseudulla asuva Tina pitää ulkona liikkumisesta ja urheilemisesta. Viime aikoina hän on tehnyt etätöitä kotoa käsin, joten hän viettää enemmän aikaa kumppaninsa ja kahden nuoren poikansa kanssa.

”Parasta Kanso 2:ssa on se, että ääni on merkittävästi parempi”, Tina sanoo. ”Kuulen paljon paremmin kahdella sisäkorvaistutteella, joten tunnen olevani paremmin mukana keskusteluissa – muidenkin mielestä osallistun aktiivisemmin. Lasteni mielestä kuulen paremmin.”

Monien muiden ihmisten tapaan myös Tina osallistuu lukuisiin verkkokokouksiin ja -koulutuksiin niin työ- kuin vapaa-ajallakin.

Suoratoiston ansiosta Tina tuntee kuuluvansa joukkoon

”Suoratoisto on Kanso 2:n suurin ero”, Tina toteaa. ”Minun on nyt paljon helpompi osallistua… Tunnen kuuluvani joukkoon samalla tavalla kuin kaikki muutkin.” Ääni suoratoistetaan yhteensopivasta Apple- tai AndroidTM-laitteesta* molempiin puheprosessoreihin, joten Tina voi käyttää FaceTimea läheistensä kanssa ja kuunnella äänikirjoja. Hänen mielestään musiikin kuuntelu on nyt helpompaa, joten hän voi taas nauttia musiikista.

Tina käyttää mielellään FaceTimea sekä kuuntelee äänikirjoja ja musiikkia

Myös ForwardFocus^-ominaisuus on uusi Tinalle nyt, kun hän valitsi Kanso 2 -puheprosessorit molempiin korviinsa.

”Jos haluan keskittyä vain yhteen keskusteluun, ForwardFocus on todella hyödyllinen”, hän sanoo. ”Se poistaa ei-toivotut taustaäänet, jotka ihmisaivot yleensä suodattavat pois.” Ominaisuus aktivoitiin klinikalla, kun Tinalle sovitettiin uudet puheprosessorit, mutta nyt hän voi itse ottaa ominaisuuden käyttöön ja poistaa sen käytöstä tilanteen mukaan puhelimessa olevan Nucleus Smart -sovelluksen kautta.

”Se on mahtavaa. Pystyn olemaan paremmin läsnä keskustelussa, kun taustamelu vähenee”, Tina kertoo. ”Pystyn nyt huomioimaan useita keskusteluja ja voin valita, mihin keskusteluun haluan osallistua.”

Mitä Tina sanoisi henkilölle, joka harkitsee toisen istutteen hankkimista? ”Kun sisäkorvaistutteita on kaksi, kuulokokemus kehittyy koko ajan – tiedossa on pelkkiä parannuksia.”

Kuuntele lisää Tinan tarinaa osoitteesta:

_____

© Cochlear Limited 2021.

Keskustele kuulonaleneman hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat kunkin henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.
^ForwardFocus on klinikalla aktivoitava, käyttäjän hallitsema ominaisuus.

*Cochlear Nucleus Kanso 2 -puheprosessori on yhteensopiva Apple- ja Android-laitteiden kanssa. Cochlear Nucleus Smart -sovellus on saatavana App Storesta ja Google Play -kaupasta. Lisätietoja yhteensopivuudesta saat osoitteesta www.cochlear.com/compatibility.
ACE, Advance Off-Stylet, AOS, AutoNRT, Autosensitivity, Beam, Bring Back the Beat, Button, Carina, Cochlear, 科利耳, コクレア, 코클리어, Cochlear SoftWear, Codacs, Contour, Contour Advance, Custom Sound, ESPrit, Freedom, Hear now. And always, Hugfit, Hybrid, Invisible Hearing, Kanso, MET, MicroDrive, MP3000, myCochlear, mySmartSound, NRT, Nucleus, Outcome Focused Fitting, Off-Stylet, Slimline, SmartSound, Softip, SPrint, True Wireless, soikea logo ja Whisper ovat Cochlear Limitedin tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä.

Android ja Google Play ovat Google LLC:n tavaramerkkejä.

Apple ja iPhone ovat Apple Inc:n rekisteröityjä tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja muissa maissa. App Store on Apple Inc:n palvelumerkki, joka on rekisteröity Yhdysvalloissa ja muissa maissa.

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.