Elämä teini-ikäisenä voi olla rankkaa silloinkin, kun kaikki on periaatteessa hyvin. Jos kuitenkin tunnet poikkeavasi joukosta kuulonaleneman vuoksi, on tärkeää saada tukea toisilta, jotka ovat kokeneet saman.
”Teini-ikäiset, joilla on kuulonalenema, kohtaavat aivan erityisiä haasteita. On rankkaa olla erilainen kuin muut”, toteaa John Lui. Hän vetää Australiassa organisaatiota, joka saattaa kuulonalenemasta kärsiviä teini-ikäisiä yhteen kuulorajoitteisten mentorien kanssa.
”Muiden ihmisten ei pidä olettaa, että kuulorajoitteisen elämä muuttuu täysin normaaliksi kuulolaitteiden käytön ansiosta. Kuulonalenema on vamma, joka ei näy ulospäin, joten on meidän vastuullamme kertoa siitä muille ja puolustaa oikeuksiamme ja tarpeitamme.”
Valitettavasti kaikilla ei ole tukenaan mentorointi- tai tukiryhmää, josta he löytäisivät kohtaamiaan haasteita ymmärtäviä ihmisiä. Siksi John mentoritiimeineen haluaa antaa seuraavat käytännölliset vinkit kuulorajoitteisille teini-ikäisille sekä heidän perheenjäsenilleen ja ystävilleen.
Yhteydenpito vertaistukijoiden kanssa on ratkaisevan tärkeää
”Teini-ikäisille on tärkeää saada puhua sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet saman kuin he ja ymmärtävät täydellisesti heidän ongelmiaan – toisin kuin sinänsä hyvää tarkoittavat vanhemmat, opettajat ja kuulontutkijat,” John kertoo.
”Sanomalla on paljon enemmän painoarvoa, kun teini-ikäiset kuulevat sen vertaisiltaan. Joku ei ehkä halua käyttää teknisiä apuvälineitä luokkahuoneessa siksi, että ne leimaisivat hänet erilaiseksi kuin muut.”
”Jos toinen samanikäinen, samassa tilanteessa oleva nuori kertoo käyttävänsä avustavaa tekniikkaa siksi, että haluaa pärjätä paremmin luokassa, sillä voi olla ratkaisevan tärkeä merkitys verrattuna siihen, että saman sanoisi joku vanhempi henkilö.”
Mentori Nomiki Lau kertoo, että vertaistukijat – toisin kuin nuorten vanhemmat – ovat myös elävässä kosketuksessa nuorten maailmaan, kuten sosiaaliseen mediaan, ja siten tietoisia niistä haasteista, joita nykynuoret kohtaavat.
Aseta omat tavoitteesi ja etsi roolimalleja
John kiteyttää asian näin: ”On tärkeää hyväksyä kuulonalenemaan liittyvät käytännön realiteetit ja etsiä niihin ratkaisumalleja. Aseta itse omat tavoitteesi – älä anna muiden asettaa niitä puolestasi. Kyse on sinun elämästäsi.”
Nomiki lisää: ”Älä ajattele kuulonalenemaa esteenä. Se asettaa toki haasteita, mutta sen ei tarvitse rajoittaa elämääsi. Jotta muut hyväksyisivät sinut, sinun on ensin itse hyväksyttävä itsesi. Puolusta aina omia tarpeitasi.”
”Minulle itseluottamus oli kaiken avain”, kertoo toinen mentori, Joe Mouawad. ”Ei ole helppoa olla itsevarma, kun sinulla on kuulonalenema, mutta kun onnistut siinä, vain taivas on rajana. Silloin voit puhua muille avoimesti kuulonalenemastasi ja valistaa heitä siitä. Näin he ymmärtävät tilannettasi paremmin ja auttavat sinua enemmän kuin mielellään. Jos et sano mitään, ihmiset eivät tajua, että sinulla on vaikeuksia kuulla heitä, eivätkä yritä parantaa tilannettasi.”
Toinen sisäkorvaistutetta käyttävä mentori, Olivia Barnes, suosittelee positiivisten rollimallien etsimistä samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten joukosta.
”Katso kuurojen näyttelijöiden esiintymisiä YouTubessa tai kuuntele muiden kuulorajoitteisten kokemuksia”, Olivia kehottaa. ”Etsi jokin asia, josta tykkäät – oli se sitten videopelit tai lukeminen ja kirjoittaminen – ja ala jutella samanmielisten ihmisten kanssa. Sinulle alkaa pikku hiljaa kertyä itseluottamusta. Puhetaitosi karttuvat hitaasti, mutta varmasti, ja ennen kuin huomaatkaan, puhuminen sujuu kuin itsestään.”
Mitä vanhemmat voivat tehdä?
John suosittelee, että vanhemmat alkavat kehittää lapsen kykyä puolustaa omia etujaan jo varhaisessa vaiheessa.
Lapsia ei pidä kasvattaa pumpulissa! Heidän tulee antaa oppia, että epäonnistuminen on osa elämää ja että täytyy olla sinnikäs. On myös hyvä tarkistaa käsityksiä siitä, mikä on oikea menestyksen mitta – kyse ei ole siitä, että pitäisi olla huippujohtaja, julkkis tai urheilutähti, vaan omien valintojen tekemisestä ja kehittymisestä siinä, mihin päättää ryhtyä.”
