Miksi läheiset ovat avainasemassa kuuloon liittyvissä onnistumisissa

Läheisimmillä ja rakkaimmilla on tärkeä rooli kuulon harjoittamisessa

Tiesitkö, että kumppanisi ja perheesi voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka onnistut kuuloon liittyvissä asioissa? Heiltä saatu tuki kantaa pitkälle – eikä ainoastaan tunnetason tuki sen jälkeen, kun elämässäsi on tapahtunut suuri muutos, kuten saatuasi sisäkorvaistutteen.

Meistä välittävien ihmisten tuki auttaa myös lisäämään itseluottamustamme sosiaalisissa tilanteissa ja parantamaan kuuntelutaitojamme.

Kun tukenasi on kotona kumppani tai joku muu, se auttaa selviytymään perhe-elämän muuttuvista haasteista esimerkiksi lasten kanssa, luoviessanne kaikki yhdessä arjessa sisäkorvaistutteen kanssa.

Pyysimme sisäkorvaistutetta käyttäviä aikuisia kertomaan kokemuksistaan siitä, kuinka joku heille merkityksellinen henkilö on vaikuttanut heidän menestykseensä kuuloon liittyvissä asioissa.

Et ole yksin

Andreas ja Caroline ovat kanadalainen pariskunta, joka on ollut yhdessä 31 vuotta, ja muodostavat tiiviin tiimin. He uskovat, että avain Carolinen edistymiseen hänen saatuaan sisäkorvaistutteen vuonna 2018 on ollut se, että he ovat viettäneet paljon aikaa yhdessä.

Andreas kertoo, että vaikka sisäkorvaistutteen saaminen on iso muutos kuulonaleneman kanssa elävälle henkilölle itselleen, se muuttaa myös kaikkien muiden hänen ympärillään olevien ihmisten elämää, erityisesti aktivoinnin jälkeen.

”Kuulon palautumisen aiheuttama tunnelataus on valtava, odottamaton ja voimakas”, Andreas sanoo. ”Opimme ymmärtämään, kuinka perustavanlaatuisia kuuleminen ja kuunteleminen ovat ihmisen olemassaololle. Se yhdistää meidät tavalla, jota emme aiemmin käsittäneet. Nyt käsitämme.”

Andreas myös viettää paljon aikaa Carolinen kanssa ja auttaa häntä kuulonhoito-ohjelmassa. ”Normaalikuuloisena voit toimia puolisosi ”äänioppaana” hänen opetellessaan kuuntelemaan arkielämän ääniä. Lopulta vahvistus muuttuu itseluottamukseksi. Menestys lisää menestystä.”

Kannusta aktiiviseen kuulonhoitoon

David on sisäkorvaistutteen käyttäjä ja neljän lapsen isä, jonka vaimo Jodie on ollut hänen rinnallaan alusta lähtien.

Elämä sisäkorvaistutteen kanssa vaati sopeutumista, ei vain Davidilta vaan myös Jodielta ja heidän nuorelta australialaiselta perheeltään. ”Piti pysyä kärsivällisenä ja kannustaa häntä pysymään lujana”, Jodie kertoo. ”On oltava sinnikäs odottamatta, että yhtäkkiä vain kuulisi. Aivoja on koulutettava.”

”Jodien tuki oli erityisen tärkeää juuri alkuaikoina”, David sanoo. ”Se oli tiimityötä, me molemmat halusimme sisäkorvaistutteen olevan menestys.”

Yhdysvaltalainen sisäkorvaistutteen käyttäjä Tom on samaa mieltä ja sanoo, että monet käyttäjät eivät ymmärrä, että kuuloa on harjoitettava ja että kuulonhoito kannattaa.

Tomin mukaan hänen vaimollaan on ollut keskeinen rooli hänen kuulonhoidossaan. He ovat yhdessä pelanneet säännöllisesti kortti- ja lautapelejä, minkä lisäksi vaimo on harjoittanut Tomin kuuloa lukemalla tälle ääneen hänen työvuoro ja -kauppalistojaan.

”Voit tehdä kotona monia asioita, jotka auttavat sinua kuulemaan paremmin. Yksinkertaisilla asioilla on merkitystä,” Tom sanoo. ”Ota perheesi ja ystäväsi mukaan mahdollisimman paljon – et ole tässä asiassa yksin.”

Kokeilkaa jotain uutta ja laajentakaa yhteisiä kokemuksianne

Miehensä sisäkorvaistutteen aktivoinnin jälkeen Jodie toimi tukena kannustamalla Davidia sosiaalisiin tilanteisiin ja auttamalla häntä äänien tunnistamisessa.

Andreasille ja Carolinelle ratkaisevan tärkeää on ollut tutkia yhdessä uusia ympäristöjä. ”Älkää odottako, että äänet tulevat luoksenne. Käykää rakennustyömaalla. Käykää maatilalla, viinitilalla, korjaamossa, ruiskuvärimyymälässä, musiikkikaupassa… Kuuntelukohteeksi käy mikä tahansa paikka, jossa on omanlaisensa muista erottuva äänimaailma”, sanoo Andreas. ”Meidän toimintatapamme on mennä ja kuunnella”, mitä he säännöllisesti tekevät yhdessä.

Perhe-elämän haasteet ja niiden voittaminen

Puoliso tuki kuuntelun harjoittelemisessa on ratkaisevan tärkeää, mutta tärkeää on myös perheen yleisdynamiikan hallinta.

Jodie muistaa tilanteita, joissa lapset 6–16-vuotiaina puhuivat normaalilla äänellä, mutta David koki sen kovana ja reagoi negatiivisesti. Häneltä meni asiayhteys ohi, tai hän erehtyi äänensävystä. Lasten oli vaikea ymmärtää tätä, ja se usein järkytti heidän 6-vuotiaita kaksosiaan.

”Tästä oli vain puhuttava lasten kanssa. Kyse ei ollut siitä, että he olisivat olleet vaikeuksissa, koska he eivät olleet tehneet mitään väärää, vaan se oli vaikeaa heidän isälleen”, Jodie sanoo.

Yksinkertaiset keinot auttoivat. Jodie muistutti lapsia siitä, että heidän on saatava isänsä huomio ennen puhumista hänelle, ja kannusti heitä puhumaan suoraan Davidin kanssa eikä käyttämään äitiään välikätenä.

Lisää itseluottamusta ”perhettä” laajentamalla

Perheen ja ystävien mukaan ottaminen on tärkeää, mutta suuri vaikutus on myös tuen saamisella muilta sisäkorvaistutetta käyttäviltä, sillä heidän merkityksensä on erilainen, sanoo Sue, yksi Australian ensimmäisistä istutekäyttäjistä, joka vetää voittoa tavoittelematonta ryhmää aikuisille, joilla on sisäkorvaistute.

”Käyttäjät voivat auttaa toisiaan neuvoilla ja vinkeillä päivittäisiin askareisiin, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja puheluiden hallintaan. He ymmärtävät vaikeuksia, joita tulee vastaan kaikenlaisissa päivittäisissä tilanteissa”, sanoo Sue.

”On tärkeää kehittää itseluottamusta ja saada sisäkorvaistutteesta paras mahdollinen hyöty.”

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.