Koskaan ei ole liian vanha!

98-vuotiaana sisäkorvaistutteen saanut isoäiti täyttää nyt 100.

Kun Dulcie ”Loyal” Selleck oli yhdeksänkymppinen, hän torjui ajatuksen kuulon parantamisesta sisäkorvaistutteen avulla, sanoen sen olevan hänen ikäiselleen ”ajan ja rahan haaskausta”.

”Minua ei todennäköisesti enää ole olemassa puolen vuoden päästä”, hän sanoi perheelleen.

Loyalin elämä kuitenkin muuttui 98-vuotiaana, kun hänestä tuli mahdollisesti vanhin australialainen, joka on saanut Cochlear™-istutteen.

Loyalin kirurgi on Melbournen yliopistossa otolaryngologian professorina työskentelevä Stephen O’Leary, joka uskoo Loyalin olevan vanhin istutteen saaja, varmuudella ainakin vanhin O’Learyn potilaista.

Loyal vietti vastikään 100-vuotissyntymäpäiväänsä ja pystyi nauttimaan hänen kunniakseen järjestetyistä juhlista mitä suuremmissa määrin, sillä hän kuuli lähes kaiken puheen.

”Se tässä on kaikkein parasta”, Loyal kertoo kyvystään kuulla ympäröivä maailma. ”On ihanaa kuulla heidän [perheen] äänensä. Kuulen lintujen laulun… On ihanaa jutella ystävien kanssa.”

Loyalin neljä lasta perheineen lukeutuivat juhlien erityisvieraisiin, ja mukana oli myös monikanavaisen sisäkorvaistutteen keksijä, professori Graeme Clark.

Nuorin tytär Joy Murphy muisteli äitinsä haluttomuutta sisäkorvaistutteen hankkimiseen sillä perusteella, että hänen iässään se olisi vain ajan ja rahan tuhlausta.

Kun anestesialääkäri Peter Seal kuitenkin vakuutti, että hän on poikkeuksellisen hyväkuntoinen ja kestäisi kyllä anestesian, Loyal päätti kokeilla mahdollisuuksiaan.

Joy kertoo äitinsä toivoneen, että olisi toiminut jo aiemmin.

Hänen mukaansa äiti käy nykyisin ulkona viisi kertaa viikossa, tapaa ystäviään kahdesti viikossa, nauttii suklaansyönnistä, kuntopyörällä ajamisesta, ristikoista, lukemisesta ja bingosta.

Professori O’Leary kertoo, että istutteen saamisella vanhemmalla iällä on kauaskantoiset vaikutukset: ”Olemme ymmärtäneet, kuinka tärkeää on yhteyden säilyminen perheeseen ja kuinka suuri itseisarvo sillä on.”

”Meiltä kesti paljon pidempään ymmärtää, miten tärkeää istutteen saaminen on iäkkäämmille ihmisille, mutta uskomme ettei sen arvoa perheellesi ja lapsenlapsillesi sukupolvien yhdistäjänä voi väheksyä.”

”Kun näen, miten perhe voi nyt olla vuorovaikutuksessa keskenään, osoittaa se minulle kaiken olleen sen arvoista”, toteaa Professori O’Leary. ”Tämä kertoo meille, että ihmisiä on arvostettava kaikenikäisinä. Korjaamme 98-vuotiaiden lonkkia, joten miksi emme kuuloa.”

Loyal kertoo, ettei hän ennen sisäkorvaistutteen saamista kuullut edes ukkosta. Hän ei pystynyt kommunikoimaan muiden kanssa, vaan yritti lukea huulilta.

Sarah Selleck, joka matkusti isoäitinsä juhliin perheensä kanssa Saudi Arabiasta, muisteli tapausta, kun hän muutama vuosi sitten vei isoäidin kuulonhuollon asiantuntijan vastaanotolle.

”Hänellä oli uusi kuulokoje, ja hän odotti innolla sitä, miten ihanaa olisi taas pystyä kuulemaan. Kun näin pettymyksen leviävän hänen kasvoilleen, silmäni kostuivat. Se oli sydäntäsärkevää. Hän peitti tunteensa hyvin, mutta pettymyksen kuitenkin huomasi hänestä.”

Professori O’Leary kehottaa ihmisiä testauttamaan kuulonsa. ”Suurin virhe on olla tarttumatta hetkeen ja pohtimatta vaihtoehtoja. Ihmiset oppivat itsestään, kuulostaan ja siitä, olisiko istutteesta hyötyä myös heille.”

Onnellinen ja rento Loyal on iloinen voidessaan tehdä jotakin sisäkorvaistutteiden hyväksi ja sanoo: ”Koskaan ei ole liian vanha.”

Etevänä ompelijana työskennellyt maatilalla lapsensa kasvattanut isoisoäiti on tyytyväinen saavuttamastaan 100 vuoden iästä, vaikka hän tunteekin olonsa vasta ”noin kuusikymppiseksi”.

Hänen nimeensä Loyaliin liittyy tarina: “Äitini tunsi suloisen tytön, jonka nimi oli Loyal. Hän ei voinut kutsua minua Loyal Dulcieksi (uskollinen Dulcie), joten hän päätti kutsua minua Dulcie Loyaliksi.”

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.