Ole oma itsesi JA kuulu joukkoon

Nucleus® 7:n ansiosta Clodagh on itsenäinen ja sopii ystäviensä joukkoon.

Teini-ikäinen Clodagh Farrell on aina ollut itsenäinen, eikä sisäkorvaistutteiden saaminen ollut hänelle mikään ongelma. Hän oli vähän alle viisivuotias saadessaan toisen istutteensa, ja hän palasi kouluun viikon päästä istutteen saamisen jälkeen. Clodagh leikki ystäviensä kanssa ja auttoi heitä esim. liikuntapäivänä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ongelmiakin tuli kuitenkin eteen, sanoo hänen isänsä Alex Farrell.

Jo lapsena Clodagh osasi itse laittaa kelan takaisin paikalleen. Hän teki sen nopeammin kuin mihin itse koskaan pystyin.

Alex Farrell, vanhempi

Lähes koko elämänsä ajan Clodagh sopi joukkoon ja hänen ystävänsä hyväksyivät hänet. Ongelmat alkoivat kolmantena kouluvuotena, kun hän oli noin 7–8-vuotias. Koulussa oli silloin uintia. Clodagh koki silloin ensimmäistä kertaa todella olevansa kuuro kuulevien ystäviensä joukossa. Ensimmäistä kertaa hän selkeästi erottui joukosta.

”Se oli todellinen tunnemyrsky. Hän vetäytyi omiin oloihinsa eikä halunnut mennä kouluun, koska hän oli erilainen ja erottui muista”, Alex kertoo.

”Nyt on tietysti keksitty Aqua, ja Clodagh voi käyttää sitä uidessaan. Kunpa se olisi ollut silloin hänen käytettävissään. Sen merkitys olisi ollut suuri hänelle, kun hän oli alakoulussa. Lapsille on niin tärkeää kuulua joukkoon.”

”Clodaghin itsenäinen luonne auttaa. Hän hoitaa laitteitaan pääasiassa itse. Hän tietää, milloin puheprosessorissa on jokin ongelma, ja jos hän ei pysty korjaamaan sitä, hän pyytää apua.”

Teini-ikäinen Clodagh on samanlainen kuin ystävänsä, hän kuuntelee aina musiikkia. Hän arvostaa suoratoistoa ja nauttii siitä.

Alex sanoo: ”Clodagh on aina kertonut avoimesti kuuroudestaan, ja hänen ystävänsä ymmärtävät sen olevan osa häntä. Kun hän meni ystäviensä kanssa huvipuistoon viime vuonna, hän pelkäsi kadottavansa prosessorit. Hän kuitenkin tuntee olonsa niin kotoisaksi tässä ystäväjoukossa, että hän vain otti prosessorit pois laitteisiin mennessään.”

”Tämä yhteenkuuluvuuden tunne, joukkoon sopiminen, on elintärkeää tämänikäisten itseluottamuksen ja hyvinvoinnin kannalta. Kaikki, mikä auttaa tässä – kuten Aqua tai mahdollisuus suoratoistaa musiikkia ilman lisälaitteita – on aina lähtökohtaisesti hyvä asia.”Lue lisää Nucleus 7:stä ja Aqua :sta.

Tee sitä, mistä nautit, ja suoratoista puheluja, musiikkia, äänikirjoja, videoita ja muuta suoraan Nucleus 7 -puheprosessoriin yhteensopivista Apple- ja Android-laitteista.

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.