Ne pienet askeleet

Myönteiset kokemukset palkitsevat kuntoutumisessa

Et ehkä huomaa, kuinka lapsesi tai lapsenlapsesi kasvaa hitaasti pituutta millimetri kerrallaan, jos vietätte yhteistä aikaa päivittäin. Samalla tavalla pienet vähittäiset muutokset lapsen kuulon kehittymisessä jäävät helposti huomaamatta.

Kuntoutusasiantuntija Clare Sheridanin neuvo kuntoutuksen tueksi on toiminut monien perheiden ja yksittäisten henkilöiden kohdalla. Se auttaa tarkastelemaan ja pohtimaan omaa edistymistä ja näkemään, kuinka pienilläkin askeleilla todella on merkitystä.

Asiat eivät aina suju niin kuin toivoisimme, ja elämässä tulee aina eteen vastoinkäymisiä. Jos kuitenkin pyrit suhtautumaan asioihin yleisesti optimistisemmin, et todennäköisesti lannistu niin helposti.

Sheridan neuvoo käyttämään joka päivä pienen hetken miettiäksesi, mitä hyvää päivän aikana on tapahtunut. Voit kirjoittaa tapahtuneen ylös ja kuvailla, mikä siinä oli myönteistä. Mieti myös, mitä itse teit, jotta näin tapahtui. Voit tehdä tämän monin tavoin:

  • kirjoittamalla päiväkirjaan
  • käyttämällä puhelinta tai tablettia
  • kirjoittamalla seinätauluun
  • käyttämällä erityistä vihkoa tai kirjaa.

Eräässä perheessä on tapana kertoa vuorotellen päivän parhaasta tapahtumasta illallispöydässä ja tapahtumat kirjataan ylös perheen “Happy Book” -kirjaan. Toisella vanhemmalla on puolestaan keittiössään kirjoitustaulu, johon hän pyrkii kirjoittamaan kolme hyvää asiaa joka päivä. Hän ottaa taulusta valokuvan ennen sen pyyhkimistä puhtaaksi seuraavaa viikkoa varten, jolloin nämä positiiviset tapahtumat ja asiat säilyvät tallessa.

Seuraaksi vielä muutama käyttäjien ja heidän perheidensä kertoma esimerkki niistä pienistä hyvistä asioista, jotka voivat olla varsin arkisia ja pieniä, mutta joilla on kuitenkin suuri positiivinen merkitys erityisesti kuntoutusprosessin kannalta. Voit myös jakaa omia kokemuksiasi sosiaalisen median kanavillamme.

”Hoidin Baha-laitteeni kuntoon ihan itse, kun sen paristo loppui koulussa. Olin tyytyväinen, että en tarvinnut siihen opettajien apua. Tiedän minkälaisen varoitusäänen laite antaa, ja osaan hoitaa asian itse.”

”Menin ystäväni järjestämiin juhliin. Oli kiva tavata suuri joukko ihmisiä, joita tavallisesti näen vain harvoin.”

”Michael soitti FaceTime -puhelun tänään iltapäivällä, ja sain nähdä Sashan hänen 1-vuotispäivänään. Oli ihanaa kuulla hänen naurunsa, kun hän avasi lahjani.”

Positiivisten kokemusten jakaminen on kuin terapiaa ja auttaa kuntoutumisessa. Myönteisten tapahtumien pohtiminen voi saada miettimään niitä pieniä arkisia asioita, joita sinä tai läheisesi voivat tehdä päivittäin.

Lisää apua ja ideoita kuntoutumisesi tueksi saat verkkosivustoltamme.

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.