Cochlearin 40-vuotisjuhlan kunniaksi olemme pitkin vuotta juhlistaneet meitä inspiroivia ihmisiä. Yksi inspiroivista ihmisistä on Jim Patrick (kuva yllä), jolla oli merkittävä osa Cochlearin kehityksen alkutaipaleella.
Professori Graeme Clark, monikanavaisen sisäkorvaistutteen keksijä, lähti tavoittelemaan mahdotonta – etsimään hoitokeinoa, joka palauttaisi kuulokyvyn. Hän tiesi, ettei pystyisi siihen yksin. Hänen halunsa edistyä johti hänet tekemään yhteistyötä muiden tavoitteellisten tutkijoiden kanssa.
Tässä vaiheessa kuvaan astui Jim Patrick.
Kuuntele Jimiä ja Graemeä kertomassa inspiraatiostaan ensimmäisinä yhteisinä työvuosinaan.
1970-luvulla Jim oli amatööriradioharrastaja ja viimeisteli tohtorintutkintoaan tietoliikennejärjestelmistä ja puhelinlinjojen tiedonsiirrosta. Jim pohti uranvalintaansa, kun hän kuuli Australian Melbournen yliopistossa aloitetusta uudesta tutkimusalueesta, ”bionisista korvista”.
”Työnhakuni ei sujunut kovin hyvin, joten ajattelin, että täytyy minun ainakin jutella Graemen kanssa ja selvittää, mistä siinä oli kyse. Siitä se kaikki sitten alkoi”, hän kertoo.
Professori Clark tiesi, ettei kyseistä aluetta ollut ennen tutkittu, ja hän tarvitsi jonkun, joka osasi ajatella luovasti ja tekniikan alan ulkopuolelta.
”Kysyin sellaisia kysymyksiä, joita ei kukaan tuohon aikaan odottanut haastattelussa kuulevansa”, professori Clark muistelee. ”Kysyin ehdokkailta, miten he ylittäisivät virran vain parilla kepillä, ja Jim osoitti ajattelevansa omalla tavallaan. Tiesin, että siinä olisi oikea ihminen.”
Professori Clarkin tuesta huolimatta päätös vaati Jimiltä suurta hyppyä tuntemattomaan. Siihen aikaan monikanavaista sisäkorvaistutetta ei vielä ollut olemassa. Ei ollut mitään takeita siitä, että tutkimus tuottaisi tulosta.
”Ongelma ei ollut virran ylittämisessä. Muistan vastanneeni: ’Jos se olisi tarpeeksi kapea, hyppäisin vain yli!’ Minulla oli kuitenkin professori Clarkille isompi kysymys: ’Luuletko, että se toimii?’ Hän vastasi: ’En tiedä, mutta jos se toimii, sinulle saattaa olla töitä.’”
”Ensivaikutelmani Graemesta oli, että siinä on ihminen, joka pyrkii todella järkähtämättömästi tavoitteisiinsa. Opin nopeasti, että hänen tiiminsä osaaminen oli laajuudeltaan omassa luokassaan koko maailmassa. Olin todella vaikuttunut.”
Jim päätti ottaa vastaan työn professori Clarkin tiimissä ja oli olennaisessa osassa sisäkorvaistutteen rakentamista ja tutkimustavan kehittämistä. Tehtävässä oli kuitenkin monia haasteita.
”Tavanomaiset tutkimusrahastot eivät mitenkään olisi voineet tukea tätä projektia. Niiden mielestä se oli liian riskialtista. Omien töidemme lisäksi meidän jokaisen piti auttaa julkisten vetoomusten ja varainhankinnan kanssa. Minä kolistelin tölkkiä pääkadulla ja pyysin lahjoituksia.”
”Rahoituksen lisäksi kaikki ideatkaan eivät toimineet. Kaikki oli niin uutta. Koko tiimi työskenteli uskomattoman ahkerasti ja teki pitkiä päiviä. Meidän oli keksittävä, miten yksi monimutkaisimmista tietokonesiruista saadaan toimimaan ihmiskehon sisällä. Joskus yksinkertaisimmat ideat toimivat kuitenkin parhaiten. Me saimme huomata, kuinka taitavasti ihmisaivot sopeutuvat.”
Vuosien työn jälkeen professori Clark asensi Rod Saundersille onnistuneesti ensimmäisen monikanavaisen sisäkorvaistutteen vuonna 1978. Silloin tiimi ymmärsi, että projekti voisi onnistua.
Kun Rodin leikkauksesta oli kulunut kolme vuotta ja professori Clarkin tiimiin liittymisestä seitsemän, Jim allekirjoitti vaatimattoman 50 sanaa pitkän sopimuksen, jossa hänen suureksi tavoitteekseen asetettiin aloittaa maailman ensimmäinen kaupallinen sisäkorvaistuteohjelma.
ja tavoitteena käynnistää Cochlear-ohjelma.
Jim vietti Cochlearilla yli 35 vuotta ja rakensi pohjan, jonka turvin satoja tuhansia ihmisiä autetaan kuulemaan. Hän toimi monissa ylemmän johdon tehtävissä niin laadun, tuotannon kuin tutkimuksen ja kehityksenkin saralla ja on nyt Cochlearin päätutkija emeritus.
Jos harkitset uudelle uralle suuntaamista, ota inspiraatiota Jimistä. Äläkä unohda seurata unelmiasi ja uskoa mahdollisuuksiisi!
