Sisäkorvaistutetietoa istutetta harkitseville

Kuuloliitto ry ja Cochlear ovat järjestäneet Kun kuulokoje ei enää riitä –kiertueen tapahtumia Suomessa keväällä 2018 yliopistosairaalapaikkakunnilla (Helsinki, Tampere, Oulu, Turku ja Kuopio). Syksyllä kiertue on jatkanut kulkuaan keskussairaalapaikkakunnille, joista Pori ja Jyväskylä ovat jo takana päin. Kiertue käy tänä vuonna vielä 17.10. Lahdessa, 1.11. Lappeenrannassa ja 1.12.2018 palaamme Helsinkiin. Vuonna 2019 jatkamme kiertuetta muilla keskussairaalapaikkakunnilla.

Cochlearilta tilaisuuksiin osallistuu tuotespesialisti Ulla Konkarikoski. Ulla aloitti työt Cochlearilla tämän vuoden toukokuussa, mutta on itse käyttänyt Cochlearin sisäkorvaistutteita vuodesta 2003 lähtien, joten tietoa ja kokemuksia sisäkorvaistutteesta on karttunut. ”On hienoa, että sisäkorvaistuteasiat ovat kiinnostaneet monia! Kiertueen tilaisuuksissa olen saanut sekä kertoa istutteista että vastata moniin mielenkiintoisiin kysymyksiin, Ulla kertoo.”

Mikäli haluat keskustella sisäkorvaistute- tai luujohtokuulolaiteasioista, voit olla yhteydessä suoraan Ullaan. Sähköpostiosoite on ukonkarikoski@cochlear.com tai tavoitat puhelimitse numerosta 040-7540 119. Ullan voi myös pyytää muihinkin tilaisuuksiin luennoimaan sisäkorvaistutteista ja luujohtokuulolaitteista. Lisätietoa Kun kuulokoje ei enää riitä –kiertueesta

Kuvateksti: Ulla Konkarikoski (vas.) Cochlearilta ja Anna-Maija Tolonen Kuuloliitto ry:stä avaamassa Jyväskylän infotilaisuutta.

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.