Esittelyssä Cochlearin työntekijä

Tässä artikkelissa esittelemme Cochlearin Suomen tiimissä työskentelevän Teemu Kosken. Hänen vastuullaan on huolehtia Nucleuksen kliinisistä ja teknisistä asioista Suomessa. Teemu vastaa myös tutkimusprojekteista Pohjoismaissa.

Teemu Koski

Teemu Koski
Clinical Technical & Research Specialist

Olen työskennellyt Cochlearilla syyskuusta 2014 lähtien. Pääasiallinen tehtäväni on huolehtia kliinisistä ja teknisistä asioista Nucleus-tuotteisiimme liittyen Suomessa. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. kliinikoiden koulutusta ja tukea esimerkiksi sisäkorvaistuteleikkauksessa tai -säädössä. Lisäksi vastaan tutkimusprojekteistamme pohjoismaissa ja toisinaan autan asiakasklinikoita Suomen ulkopuolellakin haastavammissa ongelmatilanteissa.

Vapaa-ajallani harrastan astangajoogaa sekä soitan kitaraa bändissä, jonka musiikkia voisi kuvailla tunnelmalliseksi rokiksi doom-metal vaikutteilla. Koulutukseltani olen tekniikan lisensiaatti: opiskelin akustiikkaa ja äänenkäsittelyä Aalto-yliopistossa. Opintojen jälkeen tein pari vuotta tutkimustyötä yliopistolla liittyen kuulonkyvyn mittaamiseen realistisissa ääniympäristöissä, ja tämän projektin kautta päädyin lopulta Cochlearille töihin. Musiikkiharrastus ohjasi minut äänialan opintoihin, ja toisaalta omakohtaiset tinnituskokemukset suuntasivat mielenkiinnon kuulo-ongelmiin ja niiden hoitamiseen liittyvään tekniikkaan.

Työ implantoitavien kuuloratkaisuiden alalla on ollut motivoivaa, koska näen konkreettisesti, kuinka paljon nämä laitteet ja hoitomuodot auttavat ihmisiä. Sisäkorvaistutehoito ja hoitotulokset ovat kehittyneet huimasti viime vuosikymmeninä, ja koko ajan kehitetään uusia ratkaisuja parempaa kuulemista kohti. Ala siis kehittyy jatkuvasti, joka pitää työn monipuolisena ja mielenkiintoisena. Tämän takia olenkin viihtynyt Cochlearilla tosi hyvin!

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.