”ForwardFocus-toiminnon ansiosta minulla ei ole koskaan vaikeuksia puheen ymmärtämisessä”

Esittelyssä mestarimiekkailija Jonas, joka kouluttautuu nyt auttamaan muita kuulonalenemasta kärsiviä

Esittelemme nyt 21-vuotiaan Jonaksen, joka on miekkailun kaksinkertainen Saksan mestari ja saavuttanut urallaan myös hopea- ja pronssimitaleita.

Jonaksen mukaan kuuleminen on miekkailussa tärkeää, jotta kilpailija voi reagoida nopeasti vastustajan liikkeisiin.

”Siinä on kyse vastustajan reaktioiden tunnistamisesta, askelten kuulemisesta ja myös sen kuulemisesta, kun terä saa kosketuksen. Ilman istutteitani en taatusti olisi menestynyt yhtä hyvin.”

Vaihdettuaan hiljattain uuteen Cochlear™ Nucleus® 8 -puheprosessoriin Jonas on huomannut eron äänenlaadussa sekä miekkaillessaan että arkielämässä.

Nucleus 8 -puheprosessori on pölyn- ja roiskeenkestävä^, joten se sopii ihanteellisesti sekä urheilijoille että kaikille liikunnan harrastajille. Lisäksi Jonas rakastaa ForwardFocus±-ominaisuutta, jonka hän on asettanut toimimaan täysin automaattisesti siten, että sitä ei tarvitse käynnistää ja sammuttaa manuaalisesti Nucleus Smart -sovelluksessa. ForwardFocus vähentää tehokkaasti häiritsevää taustamelua, kun käyttäjä haluaa keskittyä keskusteluun kasvokkain.1

”ForwardFocus-toiminnon ansiosta minulla ei ole koskaan vaikeuksia saada selvää ystävieni puheesta, erityisesti tilanteissa, joissa ympäristö on hieman meluisampi”, Jonas sanoo. ”Uusien puheprosessorien ansiosta taustamelu on entistäkin hiljaisempaa, joten kuulen äänet taas selkeästi ja ymmärrän puhetta paremmin.”

Toinen merkittävä ero Jonaksen aikaisempiin laitteisiin verrattuna on mahdollisuus suoratoistaa puheluita, musiikkia ja viihdettä yhteensopivasta älypuhelimesta molempiin korviin yhtäaikaisesti. Hän osaa arvostaa Cochlearin jatkuvasti kehittyvän teknologian etuja itsensä kaltaisille käyttäjille, joilla on ollut istute lapsuudesta saakka.

Tällä hetkellä Jonas kouluttautuu kuulokojeisiin erikoistuneeksi akustikoksi, sillä hän haluaa tarjota muillekin ihmisille mahdollisuuden kuulla paremmin uuden teknologian ja antamansa teknisen tuen avulla.

”Kuuleminen on minulle suuri lahja elämänlaadun kannalta”, Jonas sanoo. ”Olen iloinen, että saan auttaa myös asiakkaitani kuulemaan hyvin.”

Lue lisää Nucleus 8 -puheprosessorista: www.cochlear.com/nucleus8

Lue lisää ForwardFocus-toiminnosta <<täältä>>

Viitteet
  1. Cochlear Limited. D1964109 Kliinisen tutkimuksen raportti CLTD5804 – helmikuu 2022.
Vastuuvapauslausekkeet (vakiomuotoisen CFN:n lisäksi)

± ForwardFocus on klinikalla aktivoitava ominaisuus, joka voi olla käyttäjän hallitsema tai automaattinen.

^ Cochlear Nucleus 8 -puheprosessorin pölyn- ja vedenpitävyysluokitus on kansainvälisen IEC60529-standardin mukaisesti IP68. Nucleus 8 -puheprosessori on testattu jopa 1 metrin syvyydessä 1 tunnin ajan. Katso lisätietoja asianmukaisesta käyttäjän oppaasta.

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.