Suomessa
Talvi 2019
Cochlear Family News
Toivotamme koko Cochlear Family -yhteisölle hauskoja lukuhetkiä talvinumeromme parissa!
Vaikea uskoa, että vuosi 2019 lähestyy jo loppuaan. Tuntuu siltä, kuin juuri eilen olisimme kertoneet Cochlear Familyn kevään juhlallisuuksista ja odottaneet innolla kesän aurinkoisia uintiretkiä Aqua+-suojan kanssa.
Onneksi myös talvi tuo mukanaan iloja, mitä odottaa. Sisäkorvaistutekäyttäjä Carly Sane lähtee lumilautailemaan heti, kun rinteissä on lunta. Lennart Arlinger puolestaan hyödyntää Aqua+-suojaansa ja nauttii pohjoismaiseen tapaan rentoutumisesta kylpytynnyrissä ystävien kanssa. Ja eläkkeellä oleva Karen Cooper nauttii vilkkaasta sosiaalisesta elämästään.
Talven lisäksi Androidia suosivilla Nucleus® 7 -käyttäjillä on odotettavissa myös muuta jännittävää, sillä yhteensopivissa Apple- ja Android™-laitteissa on nyt käytettävissä suoratoisto. Olemme työskennelleet tämän edistysaskeleen eteen useita kuukausia, ja olemme iloisia, että Nucleus 7 -käyttäjät voivat nyt käyttää täysipainoisesti hyödyksi tätä tekniikkaa, suosivatpa he Applea tai Androidia.
Ja tavalliseen tapaan myös tämä numero sisältää vinkkejä, joista toivomme olevan sinulle hyötyä. Meidän on kuitenkin myös pyydettävä anteeksi. Saatat muistaa lukeneesi edellisestä numerostamme vinkkejä Cochlear™ Baha® -puheprosessorin käytöstä urheilukypärän kanssa. Olemme sittemmin poistaneet artikkelin, koska se sisälsi virheellisiä tietoja.
Nyt kun vuosi 2019 lähestyy loppuaan, toivomme, että nautit vuodenajasta ja juhlistat uuden vuoden alkamista perheesi ja ystäviesi kanssa.
Onnea, terveyttä ja hyvää kuuloa vuodelle 2020!
Lue lisääTekeekö mieli shoppailla?
Tutustu lisävarusteisiin, joita on saatavilla Cochlear™-puheprosessorillesi. Suoratoista mielimusiikkiasi ja videoita tai nauti uimisesta Nucleus® Aqua+-lisävarusteen avulla. Voit tehdä ostoksia verkossa vuorokauden ympäri. Ilmainen toimitus Cochlear Family – jäsenille.
Esittelyssä
Onko Android suosikkisi? Ihastut suoratoistoon!
Nucleus® 7 -puheprosessorin uusin versio tukee suoratoistoa Android-laitteista.
Esittelyssä
Nautintona aktiivinen elämäntapa
Nucleus® Kanso® lisää Carlyn urheilusta, liikunnasta ja sosiaalisista aktiviteeteista saamaa nautintoa.
Esittelyssä
Tinnituksen erityishaasteet
Jason Jamilano oli määrätietoinen halussaan päästä parhaaseen lopputulokseen.
Vinkit ja ohjeet
Paras hyöty Smart-sovelluksesta
Saatko parhaan hyödyn Nucleus® Smart -sovelluksesta?
Kuntoutus
Karen ei enää peittele kuulonalenemaansa
Kuulostrategiat ja uusien lisävarusteiden käyttö.
Lapsille ja nuorille
Lovan ääni on hänen instrumenttinsa
Tällä tanskalaisella nuorella on todella ainutlaatuinen laulukyky.
Luetuimmat artikkelit
kuuden viime kuukauden aikanaLevitä sanaa
Tunnetko jonkun muun, jolle voisi olla hyötyä sisäkorvaistutteesta? Jaa tietoa ratkaisuistamme. Se voi tuoda jollekulle iloa ja valtavasti kuulemisen mahdollisuuksia.
Jaa tarinasi muiden Cochlear Family - jäsenten kanssa
Cochlear Family haluaa kuulla sinusta. Voit jakaa tarinasi sekä vinkkejä, neuvoja ja ideoita muiden jäsenten kanssa ja esittää heille kysymyksiä.