Rob Beenders menetti kuulonsa ja tasapainoaistinsa Ménièren taudin ja tulehduksen vuoksi. Sisäkorvaistutteen avulla hän pystyy jälleen kuulemaan, mutta ilman sitä hän ei olisi päässyt takaisin kuntoon. Nykyään Cochlearilla Belgiassa työskentelevä Rob kertoo meille, kuinka sisäkorvaistute yhdessä juoksemisen kanssa auttoi häntä toipumaan.
Olen juossut 25-vuotiaasta lähtien, ja ennen kuulonalenemaani juoksin säännöllisesti 40–50 kilometriä viikossa. Vuonna 2016 olin todella ylpeä juostessani kolmannen maratonini ja suunnittelin jo neljättä. Mutta silloin Ménièren tauti ja tulehdus veivät kuuloni ja tasapainoni.
Kaikki Ménièren tautia sairastavat voivat kertoa, että tasapainon menetys heikentää yhtä lailla kuin kuulonalenema. Ei ole liioittelua sanoa, että pystyin tuskin laittamaan jalkaa toisen eteen. Lisäksi kuulonalenema aiheuttaa eristymistä, joten ei ole ihme, että monet haluavat pysyä turvassa sisätiloissa. Mutta minulle se ei sovi. Juokseminen on minulle terapeuttista ja tekee erityisen hyvää mielenterveydelleni.
Sisäkorvaistutteen avulla pääsin taas juoksemaan
Kun sain Cochlear™ Nucleus® 7 -puheprosessorin vuonna 2018, kuulin jälleen ympäröivän maailman ja tunsin oloni riittävän turvalliseksi aloittaakseni taas juoksemisen. Tasapainoni vaati kuitenkin työtä. Aluksi pelkkä käveleminen vei kaikki henkiset voimavarani. Jouduin voittamaan pelkoni kompastumisesta tai kaatumisesta. Mutta aina kun tein niin, vaikka se oli uuvuttavaa, tunsin oloni vahvemmaksi ja itsevarmemmaksi.
Joillain tavoilla juokseminen on ollut minulle kuin kuntoutumista sisäkorvaistutteen saamisesta; meidänhän on nähtävä vaivaa kuulomme parantamiseksi. Käveleminen ja lopulta juokseminen oli vaikeaa, koska tasapainoni oli kärsinyt. Mutta juuri niitä tarvitsin saadakseni tasapainoni takaisin. Kun tajusin sen, suunta oli vain ylöspäin.
Kun sain sisäkorvaistutteen, pystyin juoksemaan pitkiä matkoja noin 4–5 kuukauden kuluttua. Nautin yksin juoksemisesta, mutta joskus juoksen aviomieheni tai kaksosveljeni kanssa. Minusta on mukavaa, että voimme keskustella vaivattomasti ja kuulen heitä selvästi. Totta puhuen useimmiten en muista koko sisäkorvaistutetta.
Itseni (ja muiden!) haastaminen
Toivoin saavuttavani tavoitteeni neljännestä maratonista tämän vuoden lokakuussa. Se oli henkilökohtainen haaste, jota odotin innolla. Valitettavasti tapahtuma peruttiin, mutta löysin vaihtoehdon. Kilpailen Strava-nimisessä juoksusovelluksessa kahden muun Cochlearin työntekijän kanssa. Haastamme toisemme juoksemaan nopeammin tai pidemmälle, ja kilpailemmekin melko vakavissamme! Perustaisin mielelläni kansainvälisen juoksuryhmän Stravassa ympäri maailmaa työskentelevien kollegoideni kanssa.
Jotkut kuuntelevat mieluusti musiikkia juostessaan, mutta minä pidän luonnon äänistä. Linnunlaulu rentouttaa ja on terapeuttista. Tunnen myös oloni turvallisemmaksi, kun tiedän pystyväni kuulemaan liikenteen ja ympärillä olevat juoksijat ja pyöräilijät. Tiedostan paremmin, kuinka tärkeää se on henkilökohtaisen turvallisuuteni kannalta, koska jouduin luopumaan siitä joksikin aikaa.
Suoratoisto – ymmärrät sen vasta koettuasi sen
Toisinaan, kuten lentokoneessa, suoratoisto on aivan mahtavaa. Kuuntelen musiikkia tai katson elokuvaa… ja kun selitän ihmisille, että pystyn kuulemaan äänet suoraan päässäni, heidän ilmeensä ovat verrattomat. Suoratoistoa ei voi oikein kuvailla normaalikuuloisille eikä edes vanhemman puheprosessorin käyttäjille, jotka eivät ole sitä kokeneet. Se on uskomattoman vapauttavaa. Jos käytät sisäkorvaistutetta ja voit päivittää Nucleus 7 -puheprosessoriin, päivittäminen kannattaa pelkästään tämän toiminnon ansiosta.
Muuttuvat havainnot
Jos minulla olisi taikasauva, muuttaisin ihmisten asennetta kuuloistutteita kohtaan. Tai oikeastaan muuttaisin sitä niin, etteivät he enää huomaisikaan niitä – aivan kuin emme oikeastaan rekisteröi, millaiset kengät toisella on, käyttääkö hän silmälaseja tai pitääkö hän kaljussa päässään hattua.
Eihän koskaan sanota ”en voi juosta, koska minulla on silmälasit” tai ”en voi mennä kiipeilemään, koska minulla ei ole tukkaa”. Sisäkorvaistutteen käyttämisenkään ei tulisi olla rajoite. Kunnossa pysyminen on niin tärkeää, ja pystyt jatkamaan suosikkilajejasi myös sisäkorvaistutteen kanssa.
Sen vuoksi en peitä omaani. Olen siitä ylpeä. Siitä ei vielä tiedetä tarpeeksi, niin suuren yleisön kuin kuulonaleneman kanssa elävienkään keskuudessa. Valitettavasti jopa ammattilaiset lähestyvät sitä vain numeroiden ja audiogrammien kautta. He eivät välttämättä ymmärrä, mikä sisäkorvaistutteen merkitys on elämänlaadulle.
Tietämykseni voi auttaa muita.
Koenkin, että minulla on vastuu kertoa kokemuksestani ja tietämyksestäni, jotta voisin auttaa muita. Jos sisäkorvaistutteeni näkyy ja joku toinen juoksija kysyy minulta siitä, voin valistaa häntä. Kukaties hänkin menettää joskus kuulonsa. Toivon, että hän muistaa minut silloin ja pitää juoksukenkänsä lähellä päästäkseen vielä juoksemaan sisäkorvaistutteen saatuaan.
