Lovan ääni on hänen instrumenttinsa

Tällä tanskalaisella nuorella on todella ainutlaatuinen laulukyky.

Lova Heick sai 13-vuotiaana kunnian, jonka vain harva aikuinen ja vielä harvempi kuuro ihminen on saanut kokea. Syyskuussa hän lensi kotimaastaan Tanskasta Belgiaan, jossa hän lauloi suuressa tutkimuskonferenssissa. Hänen esiintymisensä European Research and Innovation Days -konferenssissa Brysselissä oli suurin ylpeydenaihe hänen perheelleen, joka oli yleisössä mukana kuuntelemassa hänen lauluaan.

Lova syntyi kuurona musikaaliseen perheeseen. Hänen vanhempansa olivat murheissaan kuullessaan, että vaikka hän sisäkorvaistutteen avulla pystyisi kuulemaan, musiikki olisi todennäköisesti hänelle vain melua. Tästä huolimatta perhe päätti jakaa rakkautensa musiikkiin Lovan kanssa ja aloitti sen jo heti pienestä pitäen.

Heidän tavoitteenaan oli yrittää tehdä musiikista Lovalle ”siedettävää”, mutta kävikin ilmi, että Lova ei vain siedä kuulemiaan ääniä, vaan hän aidosti nauttii niistä.

Kun Lova sai istutteen, useimmat ammattilaiset olivat sitä mieltä, että musiikin käsittäminen ei olisi mahdollista sisäkorvaistutetta käyttäville, koska istute ei tuota täysin luonnollista kuulokokemusta. Kokemusten karttuessa ja tekniikan kehittyessä tiedämme nyt, että sisäkorvaistutteiden käyttäjät voivat oppia nauttimaan musiikista, vaikka se voi vaatia aikaa ja harjoitusta.

Musiikin kuuntelun lisäksi Lova on oppinut laulamaan kauniilla ja kirkkaalla äänellä. Puolassa Varsovassa toimivan World Hearing Centre -keskuksen musiikkikuntoutuksesta vastaavan johtajan Barbara Kaczynskan mukaan juuri tämä tekee Lovasta ainutlaatuisen. Laulaminen edellyttää, että käytämme ääntämme instrumenttina, jotta voimme tuottaa ääntä eri tavalla kuin kuulemme sen. Lisäksi laulajan on samanaikaisesti kuultava oma äänensä ja tuotettava sitä, mikä tekee siitä erityisen haastavaa, jos hänellä ei ole normaalia kuuloa.

Lovan äidin mukaan Lova ei pidä itseään ainutlaatuisena tai ajattele, että hän olisi joutunut erityisesti kamppailemaan. Hän on kasvanut ilman ajatuksia siitä, että hänellä olisi vaikeampaa kuin muilla ihmisillä.

”Se on tosi hienoa”, sanoo Lova vierailustaan konferenssissa. ”Synnyin kuurona, eikä minun uskottu kuulevan mitään. Ja täällä vain olen Brysselissä ja laulan.”

Voit katsoa pätkän Lovan esiintymisestä konferenssissa täältä:

Video: © Euroopan unioni 2019

Haluatko oppia kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan siitä? Cochlear Family Newsin kevätnumerossa 2019 on artikkeli, josta saat apua.

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.