Yliopiston aloittaminen on merkittävä virstanpylväs. 23-vuotiaalle Vanessalle se oli tärkeä käännekohta myös hänen kuulemisensa kannalta.
Elämän ja biologian kauneudesta kiinnostunut Vanessa oli päättänyt suunnata biotieteiden alalle valmistuessaan ammattikorkeakoulusta ja aloittaessaan opiskelut Singaporen Nanyang Technological University (NTU) -yliopistossa. Vanessa ei ollut kuitenkaan osannut ennakoida äkillistä kuulonmenetystä, jonka vuoksi hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pitää välivuosi yliopistosta, keskittyä löytämään kuulokojeet korvaava ratkaisu ja sopeutua elämään sisäkorvaistutteen kanssa.
Kun Vanessa sai Cochlear™ Nucleus® 6 -puheprosessorin, hän iloitsi siitä, että pystyy palaamaan rakastamansa tieteen pariin. ”Opinnoissa parasta on se, että luennoilla kuulen suoraan professoreilta heidän biotieteitä koskevasta tutkimuksestaan”, hän sanoo.
Vanessa osallistuu jopa 200 ihmisen luentoihin, joten hän on pyytänyt luennoitsijoita käyttämään apuvälineitä, kuten FM-laitetta tai Cochlear™ Mini Microphone 2 -Pienoismikrofonia äänen suoratoistamiseksi hänen puheprosessoriinsa. Tämä tarkoittaa sitä, että hän voi vapaasti valita istumapaikkansa luentosalissa. Vanessa suosittelee lähettämään luennoitsijalle sähköpostia tai puhumaan hänelle ennen luentoa ja kertomaan tilanteesta sekä siitä, miksi pyytää häntä käyttämään FM-laitetta.
Siirtyminen verkkovideopuheluihin ja etäluentoihin ei ole rasittanut Vanessaa liikaa. Hän käyttää Zoom- ja neuvottelupuhelujen kuuntelemiseen samoja strategioita kuin luentosalissakin, kuten FM-laitetta. ”Yksi etäopetuksen isoista haasteista on osallistua ryhmäkeskusteluihin, joissa monet ihmiset puhuvat samaan aikaan, jolloin minun on vaikea erottaa, kuka puhuu”, Vanessa sanoo. ”Uskon, että tämä on haastavaa muillekin kuin kuulonaleneman kanssa eläville.”
Vanessa keksi yhdessä sosiaalityöntekijöidensä kanssa muita strategioita ja resursseja siirtyessään sisäkorvaistutetta käyttäväksi yliopisto-opiskelijaksi. Hän vertaa muistiinpanojaan vapaaehtoisten tekemiin muistiinpanoihin varmistaakseen, että hän ymmärsi kaiken oikein. Tästä on erityisen paljon hyötyä silloin, kun luennoitsijalla on vahva aksentti, mikä tuo lisää haastetta kuulemiseen. Kokeissa Vanessaa autetaan antamalla hänelle kirjalliset ohjeet, ja lisäksi valvojat ilmoittavat hänelle jäljellä olevan ajan olkapäätä taputtamalla.
Kaikki Vanessan kokemukset eivät valitettavasti ole olleet positiivisia. Ammattikorkeakoulussa sattui tapaus, jossa eräs ryhmän jäsen käytti Vanessan kuulonalenemaa hyväkseen ja otti kunnian Vanessan työstä. Tämä sai Vanessan tuntemaan itsensä katkeraksi ja tympääntyneeksi. ”Se oli myös eräänlainen herätys itselleni, jonka ansiosta ymmärsin, että voin luottaa ainoastaan itseeni”, hän sanoo. ”Onneksi suurin osa yliopistossa tapaamistani ihmisistä on erittäin ystävällisiä ja avuliaita, ja he aina varmistavat, että kuulen hyvin ja opin samalla tavalla kuin muut [kuulevat] opiskelijat.”
Vanessa suosittelee, että myös luonteeltaan ujot henkilöt poistuisivat välillä mukavuusalueeltaan, jotta he saisivat ystäviä yliopistolla. Vaikka ystävystyminen kesti Vanessalla hieman kauemmin, hän on huomannut, että hänen solmimansa ystävyyssuhteet ovat vahvempia ja merkityksellisempiä.
”He huomioivat hienosti kuulotarpeeni ja toistavat aina viipymättä sen, mikä minulta jää kuulematta luennolla”, hän sanoo. ”Heidän kärsivällisyytensä ja ymmärtäväisyytensä vuoksi arvostan heitä niin paljon ystävinä, ja he ovat todellakin tehneet koulunkäynnistä paljon hauskempaa ja miellyttävämpää.”
_____
© Cochlear Limited 2020.
Keskustele kuulonaleneman hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.
Mielipiteet ovat kunkin henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.
ACE, Advance Off-Stylet, AOS, AutoNRT, Autosensitivity, Beam, Bring Back the Beat, Button, Carina, Cochlear, 科利耳, コクレア, 코클리어, Cochlear SoftWear, Codacs, Contour, Contour Advance, Custom Sound, ESPrit, Freedom, Hear now. And always, Hugfit, Hybrid, Invisible Hearing, Kanso, MET, MicroDrive, MP3000, myCochlear, mySmartSound, NRT, Nucleus, Outcome Focused Fitting, Off-Stylet, Slimline, SmartSound, Softip, SPrint, True Wireless, soikea logo ja Whisper ovat Cochlear Limitedin tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Ardium, Baha, Baha SoftWear, BCDrive, DermaLock, EveryWear, SoundArc, Vistafix ja WindShield ovat Cochlear Bone Anchored Solutions AB:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä.