Oma päätös uuteen prosessoriin vaihtamisesta

”Elämä on nyt täynnä ääniä”, toteaa Susan kahdesta uudesta Cochlear™ Nucleus® 8 -puheprosessoristaan

Oletko miettinyt, millaista olisi vaihtaa uudempaan puheprosessoriin? Kukapa osaisi vastata tähän kysymykseen paremmin kuin joku, joka on äskettäin tehnyt sen?

”Olin innoissani Nucleus 8:n hankkimisesta, koska se edustaa alan uusinta teknologiaa. Tietenkin halusin sen!”, kertoo Susan, yhdysvaltalainen eläkeläinen ja isoäiti, joka vaihtoi hiljattain uudempaan puheprosessoriin.

Helpot säädöt

”Pystyin ymmärtämään puhetta välittömästi. Muutaman viikon tai kuukauden ajan tuntui, että korvani kuulivat äänet eri tavalla: toinen korva korkeampina ja toinen matalampina. Yhdessä nämä äänet kuitenkin sekoittuivat niin, että huomasin eron vain harvoin. Nyt kuulen mielestäni molemmista korvista äänet lähes samalla korkeudella. Vasempaan korvaani asennettiin istute vasta vajaa vuosi sitten, ja oikealla puolella prosessori vaihtui Nucleus 7:stä Nucleus 8:aan, joten luulen, että aivoni vain tarvitsivat aikaa kaiken järjestämiseen.”

Selkeämpää kuulemista erilaisissa tilanteissa

Susan kuvailee kuuloaan selkeämmäksi kuin koskaan aikaisemmin – ilman erityistä äänikoulutusta.

”Laitoin vain prosessorit päälle, ja ei kun menoksi”, hän sanoo.

”Suurin muutos on, että saan nyt useimmiten puheesta selvää myös ravintolassa, erityisesti jos taustamusiikki on hiljaisella. Serkkuni, jota tapaan usein, totesi minulle ravintolassa käydessämme, että hänen ei tarvitse enää toistaa sanomisiaan yhtä usein.

”Minun on myös helpompi ymmärtää lastenlasteni puhetta, jonka kuuleminen oli ennen niin haastavaa. Lapset puhuvat juoksennellessaan edestakaisin, leikkiessään, telkkaria katsellessaan – ylipäänsä käyttäytyessään kuin lapset. He eivät myöskään aina artikuloi kovin selkeästi, varsinkaan taaperot ja alle kouluikäiset. Nyt minulla on ongelmia sen suhteen tosi harvoin. Tiedän, että Nucleus 8:n ansiosta kuulen paremmin, mitä heillä on sanottavana, ja se on todellinen lahja minulle.”

Suosikkiominaisuudet

”Nucleus 7:ään verrattuna pidän äänen selkeydestä. Kuulen musiikin paremmin ja voin nauttia entistä laajemmasta musiikin kirjosta.

Äskettäin saimme mahdollisuuden kuunnella Wienin poikakuoron pienimuotoista konserttia hyvin kodikkaassa ympäristössä. Ryhmässä oli 24 tosi kaunisäänistä poikaa, ja pystyin jopa erottamaan yksittäisten laulajien osuudet. Liikutuin kyyneliin saakka. Se oli tosiaankin viime kesän lomamatkamme kohokohta!”

Susan on myös innokas patikoija. Hän kertoo, että prosessorin ulkoilma-asetus toimii ulkoilutilanteissa erinomaisesti. ”Luonnossa on niin paljon erilaisia ääniä – uskon kuulevani myös kalkkarokäärmeen, mistä voi olla paljon hyötyä vaelluksella.”

Suoratoisto, lisävarusteet ja Smart-sovellus

”Kun soitan tai vastaanotan puhelun iPhonella, puhelin suoratoistaa äänen automaattisesti korviini. Suoratoiston aloittaminen ei vaadi mitään erityisiä toimenpiteitä, kun puhelin ja puheprosessorit on yhdistetty toisiinsa. Puhelin aloittaa suoratoiston automaattisesti myös kuunnellessani podcastia, äänikirjaa tai mitä tahansa verkkopohjaista äänisisältöä. Käytän suoratoistoa myös FaceTimen, YouTuben, Facebookin ja muiden verkkosivustojen äänen kuunteluun.

”Pienoismikrofoni 2 :n avulla voin suoratoistaa elokuvien äänen Kindle Firestä, kuulla mieheni ja muiden ihmisten äänet myös autossa ja kuulla tarkasti lääkärien puheen. Sen avulla voin kuunnella helposti myös matkaoppaita ja äänitettyjä esittelykierroksia, sillä pienoismikrofoni 2 on mahdollista liittää kuuntelulaitteeseen esim. turistibussissa tai museossa. Rakastan kaikkia näitä ominaisuuksia!

”Rakastan TV-lähetinominaisuutta ja kuulen television äänet nyt helposti, mutta käytän mieluusti myös tekstityksiä.

”Pidän siitä, että uintisarjan ansiosta voin kuulla myös uima-altaassa. En jää enää ulos keskusteluista ja kuulen lastenlasteni äänet, kun olemme uima-altaalla.”

Susan käyttää puhelintaan ja Nucleus Smart -sovellusta Nucleus 8 -puheprosessoriensa ohjaamiseen.

”Pidän siitä, että voin hallita joitain Nucleus 8:n toimintoja ja lisävarusteita Apple-kelloni kautta. Se on tosi kätevää. Apple-kelloni kautta voin säätää puheprosessorien äänenvoimakkuutta sekä valita käytettävän ohjelman ja äänilähteen. Näen myös kummankin prosessorin akun varaustason.”

Susanin mielipide

Susan vastaa innostuneena, kun häneltä pyydetään mielipidettä uuteen puheprosessoriin vaihtamisen hyödyllisyydestä ja kysytään, mitä hän sanoisi sitä harkitsevalle.

”Sanoisin, että se kannattaa ilman muuta. Prosessorit kehittyvät jatkuvasti, ja kuka tahansa haluaa maksimoida kuulokykynsä. Uuteen puheprosessoriin vaihtaminen vaatii kuitenkin oman oppimisprosessinsa sekä kärsivällisyyttä ja omistautumista. Haluaisin kannustaa muita olemaan avoimia uusille tekniikoille ja ottamaan myös läheisensä avuksi tässä prosessissa.

”Haluan ymmärtää, mihin kaikkeen puheprosessori pystyy. Joskus tuntuu siltä, että siinä saattaa olla enemmän ominaisuuksia, joista voisin pitää, mutta en tiedä, miten kysyä niistä. Toivoisin, että olisin saanut ensimmäisen istutteen aikaisemmin ja ottanut istutteen myös toiseen korvaan varhaisemmassa vaiheessa. Perhe-elämäni on nyt helpompaa, ja mikään ei ole tärkeämpää kuin perhe.”

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.