”Suoratoiston avulla… kuulin hänen kuiskauksensakin”

Lue, miten Marty pitää yhteyttä perheenjäseniinsä toisella puolella maailmaa

Sisäkorvaistutetta bimodaalisesti käyttävällä Martylla on neljä aikuista lasta ja kolme pientä lapsenlasta, joten hän tietää hyvin, miten tärkeää on pitää yhteyttä perheenjäseniin.

Ennen kuin COVID-19-pandemia teki matkustamisesta vaikeaa ja vaarallista, Martylla ja hänen aviomiehellään oli tapana lomailla kaksi tai kolme kertaa vuodessa poikansa Christopherin ja hänen perheensä luona Isossa-Britanniassa. Ja vaikka he olivat aiemmin vahtineet kahdesti viikossa lähistöllä asuvia lapsenlapsiaan ja vierailleet heidän luonaan viikonloppuisin, he eivät ole enää päässeet tapaamaan heitä koronarajoitusten alkamisen jälkeen.

”Meillä on tiiviit perhesiteet”, kertoo Marty. ”Nyt pidämme säännöllisesti yhteyttä FaceTimen ja Zoomin avulla.” Marty on huomannut, että etäyhteydellä jutteleminen käy helpommin, kun hän suoratoistaa koko keskustelun iPhonen Nucleus Smart -sovelluksella oikean korvansa Cochlear™ Nucleus® 7 -puheprosessoriin ja vasemman korvansa kuulokojeeseen. Muut perheenjäsenet voivat liittyä keskusteluun omilla puhelimillaan. Mahdollisuus pariliittää laitteet puhelujen ja musiikin suoratoistoa varten oli tärkein syy siihen, että Marty vaihtoi aiemmin tänä vuona vanhan kuulokojeensa ReSound ENZO 3D™ -malliin.

Martysta on ihanaa viettää aikaa lastenlastensa, viisivuotiaan pojan ja tämän pikkusiskon, kanssa etäyhteyden välityksellä. He laulavat, lukevat kirjoja ja leikkivät riimittely- ja aakkosleikkejä.

”Nucleus 7 ehdottomasti auttaa minua kuulemaan, mitä he sanovat”, kertoo Marty. Äskettäin hän leikki värien nimeämistä 3-vuotiaan lapsenlapsensa kanssa FaceTime-puhelussa. ”Tyttö keksi kuiskata värien nimet minulle, ja koska minulla oli suoratoisto käytössä oikeassa korvassa, pystyin kuulemaan, mitä hän sanoi. Se oli hauskaa!”

Marty käyttää Nucleus-sovellusta myös Kuuntelun seuranta -toiminnon tilastotietojen ja käyttämiensä asetusten tarkistamiseen. ”Minusta on tärkeää seurata, miten paljon aikaa vietän puheen kuuntelutilanteissa”, Marty sanoo. ”Ja haluan aina varmistaa, että prosessorin äänenvoimakkuus on oikea.” Sovelluksella hän voi myös tarkistaa puheprosessorin pariston tilan valmistautuessaan puolentoista tunnin mittaisiin videopuheluihin.

Hiljattain Marty on havainnut, että hänen vasemman korvansa kuulo on heikentynyt niin paljon, ettei kuulokojeesta ole enää apua. Nyt hän aikoo hankkia toisen sisäkorvaistutteen ja toisen Nucleus 7- tai Kanso ® 2 -puheprosessorin heti, kun kirurgi voi antaa hänelle leikkausajan.

Kuulonsa heikentymisen myötä Marty luottaa entistä enemmän Nucleus 7 -puheprosessorin suoratoistomahdollisuuteen saadakseen selvää keskusteluista.

”Käytän suoratoistoa aina, kun puhun perheeni tai ystävieni kanssa puhelimessa”, Marty kertoo. “Suoratoisto Nucleus 7 -puheprosessoriini on ehdottomasti paras tapa kuulla puhelinkeskusteluja, etenkin nyt, kun vasemman korvani kuulo on heikentynyt.”

Hyvän kuulon palauttaminen molempiin korviin tulee Martyn mukaan parantamaan hänen tasapainoaan ja auttamaan häntä tunnistamaan äänen tulossuunnan. Molemmat ovat tärkeitä, jotta hän voisi kuulla, mistä aterialla keskustellaan ja kävellä turvallisesti luonnossa.

”Haluan aina käyttää kaikkia saatavilla olevia työkaluja – kun meillä kerran on kaksi korvaa, niin käytetään sitten niitä molempia”, Marty sanoo. ”Suosittelen vahvasti kuulon tukemista molemmissa korvissa, jos se on mahdollista. Ainakin itselleni on varmasti ollut hyötyä siitä, että olen kuullut bimodaalisesti viimeisten 8 vuoden ajan. Saan toisen istutteen vielä tämän vuoden aikana, ja odotan kovasti pääseväni taas kuulemaan molemmilla korvilla.”

Miten Nucleus 7 ja Kanso 2 voivat auttaa sinua pitämään yhteyttä perheeseen ja ystäviin?

_____

Cochlear Nucleus 7- ja Kanso 2 -puheprosessorit ovat yhteensopivia Apple- ja Android-laitteiden kanssa. Katso yhteensopivuustiedot ja yhteensopivat laitteet osoitteista www.cochlear.com/compatibility ja resound.com/compatibility

Android on Google LLC:n tavaramerkki. Google Play on Google LLC:n tavaramerkki.

Apple, FaceTime ja iPhone ovat Apple Inc:n rekisteröityjä tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja muissa maissa.

ReSound ja ENZO 3D ovat GN Hearing A/S:n tavaramerkkejä.

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.