Kuulon saaminen helpotti Tenhon elämää monilla osa-alueilla

Tenho jakaa kuulotarinansa - siitä miten hän kamppaili huonokuuloisena vuosia ja miten tyytyväinen hän oli päätökseensä ottaa sisäkorvaistute. Elämästä tuli helpompaa ja keskustelut lastenlasten kanssa muuttuivat mielenkiintoisemmiksi, kun pystyy kuulemaan. Tenholla on käytössään Cochlear™ Nucleus 7® – puheprosessori toisessa korvassa ja kuulokoje toisessa korvassa.

Tenholla on synnynnäinen kuulovika molemmissa korvissa. Parikymmentä vuotta sitten, kun molempien korvien kuulo oli noin 50 dB:n tasolla,  Tenholle laitettiin kuulokoje ainoastaan toiseen korvaan. Toisen korvan kuulo laski vuosien myötä 90 dB:n tasolle. Noin kuusi vuotta sitten kuuloasemalla kuulontutkija suositteli Tenholle sisäkorvaistutetta, mutta silloin vielä ei leikkausta tehty. Tenhon mielenkiinto sisäkorvaistutteisiin heräsi ja hän seuraili paljon keskusteluja aiheesta ja keräsi tietoa sisäkorvaistutteista. Viisi vuotta meni eteenpäin, kunnes taas oli kuulokojeen uusinnan aika ja Tenho päätti pyytää sisäkorvaistutetta. Tenho sai lähetteen sisäkorvaistuteklinikalle Kuopioon ja istute leikattiin 2019 joulukuussa. Istute leikattiin huonommin kuulevaan korvaan ja leikatusta korvasta tuli se paremmin kuuleva korva. Tenho on kiinnostunut saamaan sisäkorvaistutteen myös toiseen korvaan ja uskoo molemminpuolisen kuulon helpottavan arkea vielä enemmän. Tällä hetkellä Tenholla on kuulokoje toisessa korvassa.

Sisäkorvaistuteleikkauksen jälkeen ei ole tarvinnut kysyä enää, että ”Mitä?”

Puheprosessorin aktivoinnista meni noin pari kuukautta ennen kuin puhe, musiikki ja television äänet selvenivät. Tenhosta kaikki vanhat kotimaiset sarjat tuntuivat aivan uusilta, kun hän pystyi ensi kertaa kuulemaan äänet.  Tenho kertoo edelleen näkevänsä välillä unia, missä hän joutuu kysymään ”Mitä?”, mutta herättyään hän voi todeta, että se olikin unta ja onneksi ei tarvitse enää toistella ”Mitä?” jatkuvasti.

Työelämä on helpottunut

Tenho toimii työssään operaattorina ja tiiminvetäjänä optiikan valmistuksessa ja työhön kuuluu mm. kokoustilanteita. Kokoukset ovat huomattavasti helpottaneet sisäkorvaistutteen saannin jälkeen, sillä muiden ihmisten ei tarvitse enää toistella. Tällä hetkellä työpaikalla on kaikilla maskit päällä ja työnteko olisi Tenhon mukaan mahdotonta ilman sisäkorvaistutetta. Ennen sisäkorvaistutetta Tenho oli tottunut lukemaan huuliota ja maskien kanssa se ei ole tietenkään mahdollista. 

Kun Tenho meni leikkaukseen, jätti hän työpaikalleen sisäkorvaistute aiheisen esitteen työkavereiden luettavaksi. Monelle asia oli vieras ja näin moni sai lisää tietoa aiheesta.

Tenho työssään optiikan valmistuksessa.

Suhde lapsenlapsiin on vahvistunut

Tenholla on kolme lastenlasta ja suhde lastenlapsiin on aina ollut erittäin hyvä. Ennen sisäkorvaistutetta ei vain aina tahtonut saada selvää, mitä lapset sanoivat. Suhde onkin parantunut merkittävästi sisäkorvaistutteen saannin jälkeen, kun pystyy keskustelemaan aivan eri tavalla. Keskusteluista on tullut mielenkiintoisempia.

Vaimo on myös tyytyväinen, vaikka itse sisäkorvaistuteleikkaus jännitti häntä. Vaimo kokee, ettei tarvitse enää toistella sanomaansa, vaikka toistaminen on hieman jäänyt vanhastaan päälle. Aina Tenho ei vain ehdi vastaamaan, kun vaimo jo toistaa kysymyksensä. Tenhon lasten mukaan isä kuulee nykyään todella hyvin ja nykyään joutuukin jo vähän katsomaan mitä kaikkea puhuu isän kuullen.

Nucleus 7 -puheprosessorin suoratoisto on aktiivisessa käytössä

Tenholla on käytössä Nucleus 7 -puheprosessori. Hän käyttää aktiivisesti suoratoistoa puhelimesta suoraan puheprosessoriin mm. puheluissa ja radion kuuntelussa.  Tenho harrastaa hiihtoa, suunnistusta, laskettelua ja rakentamista. Kesämökillä onkin joka vuosi jokin rakennusurakka menossa. Harrastukset ovat nykyään Tenhosta mukavampia kun kuulee. Lisäksi sisäkorvaistutteen puheprosessori ei hiosta, joten sen käyttö on miellyttävämpää, kuin kuulokojeen.

Ennen puheprosessorin saantia, Tenhoa hieman jännitti, kuinka tiuhaan prosessoria pitää ladata. Kuulokojeen kertakäyttöisiä pattereita piti vaihtaa usein. Huoli siitä oli turhaa, sillä alusta lähtien ladattavien akkujen lataus tuntui kätevältä ja Tenholle tehdyillä säädöillä akku kestää noin vuorokauden.

Tenho haluaa vielä lopussa lähettää viestin muille kuuloistutetta harkitseville, että kannattaa ehdottomasti ottaa, jos lääkäri sitä suosittelee. Ja mieluummin heti, ei kannata jäädä odottelemaan.

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.