Luottavaisin mielin yliopistoon

Strategiat yliopistossa menestymiseksi

Lukion päättyminen ja yliopiston aloittaminen ei ollut aikaa, jota sisäkorvaistutteen saanut Karina muistelisi mielellään. Laajat salit, joissa ääni kaikui seiniltä, hankaloittivat luentojen seuraamista, ja isossa oppilaitoksessa Karinasta oli vaikeampi tuoda esiin tarpeitaan opiskelijana, jolla on kuulonalenema.

”En tiennyt, mistä voisin saada palveluita, mitä palveluita minulla oli mahdollisuus saada tai miten puhua ohjaajilleni kuulonalenemastani”, Karina sanoo.

Hearing Differently -verkkosivustollaan* 26-vuotias viestinnän alalta valmistunut Karen tahtoo auttaa kaltaisiaan nuoria luovimaan tässä elämänvaiheessa. Hän on isännöinyt kaksiosaista webinaarisarjaa esteettömyydestä opistoasteisessa koulutuksessa yhteistyössä Canadian Hard of Hearing Association -järjestön Youth Peer Support Program -ohjelman kanssa. Webinaarin aiheena oli lukion ja korkeakoulun väliset erot kuulonalenemasta kärsivien opiskelijoiden näkökulmasta.

Tässä on Karinan vinkit muille sisäkorvaistutteen saaneille näiden valmistautuessa koulutuksen seuraavaan vaiheeseen.

Oppilaitoksen valinta

”Etsi korkeakoulua tai yliopistoa sen perusteella, että se voi auttaa sinua saavuttamaan tulevaisuuden tavoitteesi sen sijaan, että kriteerinäsi olisi oppilaitoksen kyky tukea opiskelijoita, joilla on kuulonalenema”, Karina neuvoo. Hän kehottaa kuitenkin ottamaan yhteyttä oppilaitosten esteettömyyskeskuksiin prosessien toimimisen ymmärtämiseksi ja sen selvittämiseksi, minkä tasoista apua on saatavilla.

Harjoittele puolustamaan oikeuksiasi

Jos et ole tottunut puhumaan tarpeistasi vertaistesi ja opettajiesi kanssa, Karina ehdottaa, että harjoittelet sitä läheisen perheenjäsenen tai ystävän kanssa. ”Se voi auttaa voittamaan jännityksen, jota saatat tuntea”, Karina sanoo.

Kuulonaleneman kanssa pärjääminen luennoilla

”Niele ylpeytesi ja istu eteen”, Karina sanoo. Teini-ikäisten käsitys siitä, että joku voi olla ”liian innokas oppimaan”, ei päde yliopistotasolla, ja edessä istuminen auttaa sinua kuulemaan luennoitsijaa. Sovi tapaaminen keskustellaksesi ohjaajien kanssa heidän toimistoaikanaan, jotta he voit selvittää tarpeesi ja kysyä, mitä tukea kyseiselle opintojaksolle voi olla saatavilla. Voit esimerkiksi pyytää luennoitsijaa puhumaan aina kasvot luokkaa päin tai käyttämään True WirelessTM Mini Microphone 2/2 -Pienoismikrofonia tai FM-laitetta. Voi lisäksi olla hyödyllistä pyytää, että näytetyissä videoissa olisi kuvaileva tekstitys päällä.

Karina ehdottaa henkilökohtaisten suhteiden luomista tai tutustumista jokaisella tunnilla johonkuhun, joka auttaa, jos et ymmärrä jotakin. ”Se vahvistaa opistoasteen kokemusta ja toivottavasti jättää sinulle myönteisiä muistoja, joihin tahdot palata myöhemmin elämässä”, hän lisää.

Ryhmäkeskustelut

Jos kuulonalenemasi vaikuttaa tapaasi osallistua ryhmäkeskusteluihin, puhu asiasta suoraan muille ryhmän jäsenille. ”Opiskelutoverisi voivat saada sinusta väärän vaikutelman, jos he luulevat, että jätät heidät huomiotta. Asia on toinen, jos kerrot heille kuulonalenemastasi”, Karina sanoo. ”Todennäköisesti he ovat sinulle ystävällisempiä tällöin.”

Verkkotyön ja videopuhelujen hallinta

Verkkoympäristössäkin on tärkeää tuntea palvelu- ja esteettömyysoikeutesi. Ennen kuin lähestyt luennoitsijaa tai ohjaajaa, ota yhteyttä oppilaitoksesi esteettömyyskeskukseen ja ota selvää, millaisia palveluja verkko-opiskelua varten on tarjolla.

Verkko-opiskeluun ja ryhmävideopuheluihin liittyy omat haasteensa, kuten ääni- ja videoviiveet ja pätkivä internet-yhteys, joka Karinan mukaan ”yksinkertaisesti vaikeuttaa kuulemista huimasti”. Harkitse siis puheprosessorin päivittämistä tekniikkaan, joka mahdollistaa äänen suoratoiston älypuhelimesta prosessoriin ilman Roger-, FM- tai muita Bluetooth-lisävarusteita.

”Siitä lähtien, kun sain CochlearTM Nucleus® 7 -puheprosessorin, olen ollut myöntyväisempi soittamaan ja vastaanottamaan videopuheluita – erityisesti suoratoistotekniikan avulla suoraan iPhonesta prosessoriin”, Karina sanoo. ”Se ei ole koskaan ollut helpompaa!”

Kun Karina pohtii lukiovuosiaan, hän myöntää pitäneensä kuulonalenemaansa ”tekosyynä”, joka esti häntä tarttumasta tiettyihin mahdollisuuksiin, kuten koulun sanomalehden päätoimittajan paikan hakeminen. Oppiessaan luovimaan eri haasteiden keskellä yliopistossa Karina on tiedostanut, että kuulonalenema on este ”vain, koska annan sen olla”.

”Noina hetkinä otan askeleen taaksepäin ja katson, miten voin voittaa kohtaamani esteen”, Karina sanoo. ”Ja yritän vain saada mitä haluan, mitä se ikinä onkaan.”

_____

*Cochlear ei tarkista, hyväksy tai hallitse kolmansien osapuolten sivustoilla ilmaistua sisältöä tai näkymiä. Siellä saamasi tiedot eivät välttämättä ole maasi hoitotuotteita koskevien säännösten mukaisia.

Cochlear Nucleus 7 -puheprosessori on yhteensopiva Apple- ja Android-laitteiden kanssa. Lisätietoja yhteensopivuudesta saat osoitteesta www.cochlear.com/compatibility.

Apple, Apple-logo, Apple Watch, FaceTime, Made for iPad -logo, Made for iPhone -logo, Made for iPod -logo, iPhone, iPad Pro, iPad Air, iPad mini, iPad ja iPod touch ovat Apple Inc:n rekisteröityjä tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja muissa maissa. App Store on Apple Inc:n palvelumerkki, joka on rekisteröity Yhdysvalloissa ja muissa maissa.

Android on Google LLC:n tavaramerkki.

Bluetooth®-sanamerkki ja -logot ovat Bluetooth SIG, Inc. -yhtiön omistamia rekisteröityjä tavaramerkkejä, ja Cochlear Limited käyttää kyseisiä merkkejä yhtiön myöntämällä lisenssillä.

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.