Sinun inspiroimasi jo 40 vuoden ajan

Tänä vuonna olemme omistautuneet sinulle ja upeille saavutuksillesi

Yli 40 vuoden ajan Cochlear on saanut innoituksensa sisäkorvaistutteen avulla kuulevien ihmisten rohkeudesta, resilienssistä ja saavutuksista. Kun pyysimme Cochlear Family -yhteisön jäseniä käyttämään sosiaalista mediaa ja jakamaan kokemuksiaan muiden innoittamiseksi, kuulemamme tarinat liikuttivat meitä.

Kuva maalaa tuhat sanaa

Nämä ”silloin ja nyt” -kuvat kertovat tarinoita elämästä, joka on inspiroinut meitä ja monia muita.

Monalla oli kuulemisvaikeuksia lapsuudesta lähtien, ja hän sai ensimmäisen kuulokojeensa teini-ikäisenä. Vuonna 1977, 40-vuotiaana, hän sai ensimmäisenä maailmassa luujohtoistutteen, minkä motivaattorina toimi halu kuulla tyttären ääni.

Vuonna 1982 Graham sai kaupallisen sisäkorvaistutteen ensimmäisenä maailmassa. Graham ei ollut kuullut 17 vuoteen, joten hän arvosti yhteyden tunnetta perheeseensä, ja erityisesti tyttäriinsä. Nyt lähes 40 vuotta implantin saamisen jälkeen Graham arvostaa edelleen kuulemisen tärkeyttä, sillä sen avulla hän tuntee olevansa yhteydessä elämään ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Sue oli ensimmäisiä kuuroja ihmisiä, jotka soittivat puhelun vuonna 1984. Hän ”vahvisti” kokemuksen, sillä hän oli yksi ensimmäisistä, jotka suoratoistivat puhelun suoraan puheprosessoriin iPhonella vuonna 2017.

Vuonna 1987 Holly oli yksi ensimmäisistä lapsista, joka sai sisäkorvaistutteen. Hollyn määrätietoisuus ja onnistuminen innostivat tuhansia vanhempia valitsemaan istutteen kuuloratkaisuksi omille lapsilleen. Siitä Holly saa olla ylpeä.

Debbie oli päättänyt ottaa elämästä kaiken irti, ja hän valitsi sisäkorvaistutteen kuulonalenemansa hoitamiseksi. Jeff, jonka kanssa Debbie oli ollut naimisissa jo yli 30 vuotta, teki saman päätöksen Debbien esimerkin kannustamana. Voit lukea lisää siitä, miten pariskunta tukee ja kannustaa toisiaan, täältä.

Menestyksen jakaminen luo menestystä

Nämä ihmiset pitävät itseään tavallisina, aivan kuten sinä. Me näemme heidät ihmisinä, jotka elävät poikkeuksellista elämää. Joka päivä vahvuutesi, päättäväisyytesi ja resilienssisi innostavat meitä ottamaan uuden askeleen kaikkien kuulonalenemasta kärsivien ihmisten elämän parantamiseksi.

Kun jaat kokemuksesi maailman kanssa, innostat muita ottamaan seuraavan askeleen omalla kuulemisen tiellään.

Tee jotakin ihmeellistä tänään! Jaa kokemuksesi sosiaalisessa mediassa. Kerro muille, mikä innoitti sinua ja mitä olet saanut aikaan sisäkorvaistutteella. Käytä hashtageja #CochlearImplant #BoneConductionImplant #HearingImplant: näin voimme löytää julkaisusi ja jakaa ne.

Auta meitä parantamaan Cochlear Family News -julkaisua.
Millainen tämä artikkeli oli mielestäsi?

Vakiovastuuvapauslauseke

Keskustele kuulon heikkenemisen hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Lue aina käyttöohjeet. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlear-edustajaltasi.

Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Käänny hoitoalan ammattilaisen puoleen, jos haluat tietää Cochlear-tekniikan soveltuvuudesta käyttöösi.

Jos haluat tutustua Cochlear-tavaramerkkien kattavaan luetteloon, vieraile käyttöehtoja koskevalla sivullamme.