Ennen Keniaan lähtöä jännitin erityisesti miten pärjään huonon kuuloni kanssa ja miten laitteet toimivat kuumuudessa. Minulle on leikattu sisäkorvaistutteet molempiin korviin vuonna 2017.
Valmisteluja ennen lähtöä
Selvitin etukäteen erilaisia vaihtoehtoja, mitä voin tehdä, jos laitteideni kanssa tulisi ongelmia. Varasin mukaani varaosia ja paristoja riittävästi, jotta en olisi heti pulassa. Ensimmäinen haaste tuli jo ennen lähtöä. Käytän normaalisti ladattavia akkuja, mutta paikassa mihin matkustin, sähkön saanti on epävarmaa ja näin oli parempi ottaa mukaan varaparistoja ja paristokotelo. Aloin testaamaan paristokoteloa kotona ja se ei toiminutkaan. Tilasin uuden kotelon ja se onneksi ehti vajaassa viikossa perille. Huokaisin helpotuksesta. Cochlearin työntekijä Ulla Konkarikoski oli ystävällisesti lupautunut toimittamaan omansa, jos lähetys ei ehtisi ajoissa perille.
Lisävarusteet ahkerassa käytössä
Asuin paikallisessa perheessä, savimajassa. Sain oman huoneen, jossa oli sänky ja maalattia. Ruoka syötiin sormin. Elämä ison perheen kanssa pienessä talossa oli kovaäänistä ja täynnä tapahtumia. Perheen päivät täyttyivät peseytymisestä, ruoanlaitosta, pyykinpesusta, läksyjen tekemisestä ja leikkimisestä. Elettiin sitä hetkeä mikä oli käsillä. Ei murehdittu mennyttä eikä tulevaa. Opin nopeasti, että sähköä ei ole joka päivä. Paristoja olin mielestäni varannut tarpeeksi, mutta huomasin nopeasti, että paristot eivät riitä koko 2,5 kuukaudeksi. Olin onneksi ottanut kaikki vara-akut mukaan. Akkujen lataaminen oli haastavaa, koska sähkövirta oli epäsäännöllistä ja katkesi vähän väliä. Varavirtalähteitä, sekä sähköllä että auringolla ladattavia, minulla oli puhelinta varten, mutta niiden avulla ei voinut sisäkorvaistutteiden akkuja ladata. Aurinkoa olisi kyllä riittänyt. Muita varaosia olin yrittänyt ottaa riittävästi mukaan. Käytin kaikki varaosat mitä olin mukaani ottanut: akut, paristot, suodattimet, kelaan menevä johto jne.. Tietenkin se osa, mitä oli mukana vain yksi, eli kelaan menevä johto, meni heti ensimmäisellä viikolla. Laite särisi ja ääni pätki. Muutaman päivän yritin toimia vain toisen istutteen varassa. Ratkaisuksi päätin yrittää teipata kelan johdon tiukaksi ja toivoin että tämän takia matkani ei pääty ennen aikojaan. Ei päättynyt.
Sisäkorvaistute ihmetyksen aihe
Isäntäperheelleni yritin kertoa huonosta kuulostani, heikolla menestyksellä. Näytin valokuvia leikkauksistani ja yritin selventää, miksi käytän laitteita. En usko, että perheeni ikinä ymmärsi mistä on kysymys. Lapset silloin tällöin kävivät ”kurkistamassa” laitteita, olivat kiinnostuneita, mutta se jäi siihen, koska yhteistä kieltä meillä ei ollut. En usko, että kylässä oli ketään, joka oli nähnyt kuulolaitteita tai sisäkorvaistutetta. Kyläläisten koulukieli on englanti, mutta ne, jotka eivät ole käyneet koulua, eivät sitä tietenkään osaa. Naisista suurin osa ei ole käynyt koulua. Kuuloni tai sen puute ei ollut huomioitava juttu, suurempi juttu oli ihonvärini. Ihoani kosketeltiin, nipistettiin, hiuksiani silitettiin.
Erilaisten äänien määrä
Makongenin kylä sijaitsee rannikolla, ilmasto on kuumaa ja kosteaa. Hienoa hiekkaa kulkeutuu joka paikkaan. Varjelin laitteitani pitämällä niitä yöllä kuivauslaitteessa, joka oli mielestäni ainoa turvallinen paikka. Öisin vieraanani oli usein toukkia, apinoita ja babybusheja. Nukkumaan käydessäni halusin varmistua, että laitteita tai akkujani eivät eläimet vie tai sotke. Äänimaailma oli kylässä korvia huumaavaa. Voitte kuvitella, kun kylän 3000 asukkaasta yli puolet on lapsia, meteliä riittää. Afrikkalaiseen tapaan musiikkia soitetaan paljon ja todella kovalla volyymilla.
Monta kokemusta rikkaampana
Aika Keniassa oli ikimuistoista, ajatukseni karkaavat kylään takaisin. Käyn edelleen kokemaani läpi uudestaan ja uudestaan, tuntuu, että kukaan ei ymmärrä mitä puhun ja mitä olen kokenut. Opin kohtaamaan ihmiset ilman yhteistä kieltä, kunnioittamaan kulttuuria ja uskontoa. Opin sietämään epävarmuutta, opin pärjäämään kuuloni ja laitteideni kanssa. Olen monta tarinaa ja kokemusta rikkaampi.
